SOOPAn logoSOOPA ry, Oulun yliopiston partiolippukunta

By

Syötteen vaellus

When:
syyskuu 26, 2013 – syyskuu 29, 2013 all-day
2013-09-26T00:00:00+03:00
2013-09-30T00:00:00+03:00

SOOPA järjestää viikonloppuvaelluksen Syötteen kansallispuistoon pe 27. – su 29.9. Tarkoituksena on tarjota uusille aloitteleville vaeltajille helppo tapa tutustua vaelluskulttuuriin: Syötteen maasto on aloittelijaystävällistä, päivämatkojen pituuksia voi vaihdella oman mielen mukaan, puistossa on runsaasti merkittyjä polkuja ja tarjoaa myös kattavan autiotupaverkoston, joten pakko ei ole edes ulkona yöpyä. Kokeneemmille korstoille on luvassa muun muassa ruska-ajan loistoa ja hauskaa yhdessäoloa soopalaiseen tapaan, sekä Ahmatuvan varaustuvan sauna perjantaina (koko tupa on varattu SOOPAn käyttöön, joten sinne mahtuu kyllä jokainen – muista ottaa pyyhe mukaan!). Eli varsin mahti reissu, kuten viime vuonna.

Retkelle lähdetään perjantaina klo 13 (alustavasti) ja pyritään palaamaan sunnuntaina klo 18 mennessä. SOOPA tarjoaa ruoat (aamupuuro, lounas, päivällinen – omat naposteltavat ja leivät mukaan) matkalle, kunhan kellään ei ole liian vaikeita allergioita toteutettaviksi (missä tapauksessa valitettavasti joudumme pyytämään sinua ottamaan omat ruoat mukaan). Jos osallistujia tulee yli 20, koko kööri menee tilausbussilla, mutta jos määrä jää alle, pyrimme saamaan osallistujien joukosta mukaan autollisia ihmisiä, ja SOOPA maksaa kilometrikorvaukset kuskeille.

Sinun ei siis tarvitse tietää mitään vaeltamisesta voidaksesi osallistua. Tämä reissu on suunniteltu juuri tutustumista varten! Sopivia linkkejä: Ensikertaa SOOPAn mukana ja Varusteluettelo Syysvaellukselle (josta voi ottaa osviittaa siihen, mitä tavaroita kannattaa ottaa mukaan). Allekirjoittaneelta voi kysellä kaikkea mieleen pälkähtävää. Jos sinulla ei ole varusteita, kysele ystäviltä, tutuilta ja sukulaisilta lainaan samoin kuin lähetä SOOPAn listalle (soopa@lists.oulu.fi) viestiä ja kysy, josko jollain olisi lainatta kamaa.

Reissu maksaa 10€ ja siihen sisältyy kyydit Syötteelle ja takaisin, ruoat koko viikonlopulle sekä Ahmatuvan sauna pe-illalle. Jos et ole jo valmiiksi SOOPAn jäsen, edellytämme 7€ jäsenmaksun maksamista. Jos maksat jäsenmaksua ensimmäistä kertaa nyt syksyllä -13, se kattaa myös jäsenmaksusi koko vuodelle 2014. Jäsenmaksulla pääsee kaikille SOOPAn suurille vaelluksille ja voi huoletta osallistua kaikkiin SOOPAn aktiviteetteihin. Jäsenmaksutiedot löytyvät tästä.

Osallistumismaksun maksaminen:
Tili: 574136-257718
Summa: 10,00 e
Viite: 11895

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 19.9, jolloin myös maksujen oletetaan olevan maksettu. Lähetän pe 20.9. varmistusviestin ilmoittautumisesta ja siitä, kuljetaanko bussilla vai omilla autoilla. Retken puitteissa järjestetään yhteinen tapaaminen Kololla ti 24.9. klo 17:00, jolloin varmistetaan perjantain lähtöaika, jaetaan porukka ryhmiin ja varmistetaan muutenkin, että kaikille on kaikki selvillä.

Ilmoittautuessa anna seuraavat tiedot:
  1. Nimi
  2. Syntymävuosi
  3. Allergiat
  4. Millainen vaelluskokemus sinulla on
  5. Puuttuuko jotain varusteita
  6. Löytyykö trangiaa
  7. Oletko jo maksanut SOOPAn jäsenmaksun (mainitse myös, minkä jäsenmaksun olet maksanut) ja osallistumismaksun
  8. Onko sinulla autoa/mahdollisuus saada sellainen käyttöösi

Jos ja kun unohdin jotain, sähköpostilla saa tehokkaasti yhteyttä.

Syksyisin terveisin,

SOOPAn sihteeri Tuuli (tuuli.vetelainen@gmail.com)

————————————————————————

Hi!

SOOPA is organizing a weekend trip to Syöte National Park on 27.-29. September. The hike is meant for beginner hikers so you don’t have to know anything about outdoor stuff to be able to join us. Syöte has very easy surroundings and we’ll aim to sleep in wilderness huts.

We’ll start on Friday around 1 pm and come back around 6 pm on Sunday. SOOPA provides all the food (breakfast porridge, lunch, dinner – you have to bring your own snacks, bread etc). We have Ahmatupa Wilderness Hut reserved for the whole crew for Friday night so you’ll have a chance to get to know the Finnish Sauna culture! Remember to bring a towel with you. If we get enough participants we’ll leave by bus, otherwise we start with cars.

If you lack any equipment, ask friends and/or write to SOOPA’s list soopa@lists.oulu.fi

The trip will cost you 10€ which includes travel expenses, food and the costs for the sauna. If you’re not a member of SOOPA, there’s a membership fee of 7€, information here. The fee is also for the year 2014 if you pay it now.

Participation fee info:
IBAN: FI72 574136 20057718
SWIFT/BIC: OKOYFIHH
Reference number: 11895

Sum: 10,00 e

The last day to sign-up is 19.9 and this is also the day due you have to pay the fees. I’ll send an email on 20.9. to make sure you’re in and tell if we’re going by bus or by car. Everybody will meet up on SOOPA’s Kolo (on the 2T corridor – there’s a sign on the correct door) on 24.9. at 5 pm to get the latest info needed for the weekend and to form groups.

 

When you sign up, please tell:

Name

Year of birth

Allergies

How’s your hiking experience

If you lack any equipment

Do you have a trangia

Have you already paid both the fees

If you have an own car or can lend from a friend

 

If I forgot to tell something, please drop me a message.