SOOPAn logoSOOPA ry, Oulun yliopiston partiolippukunta

By

Pääsiäisvaellus 2014 / Easter Hike 2014

Aurinkoisia hankia ja korkeita vuoria – hyvää seuraa ja vauhdikkaita laskuja unohtamatta!

Tule mukaan Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPAn pääsiäisvaellukselle Ruotsin Abiskoon! Vaellukselle lähdetään Oulusta torstaina 17.4 illalla ja takaisin palataan keskiviikkoiltana 23.4.

Vaellukselle osallistuminen ei edellytä partiotaustaa, vaelluskokemusta tai entuudestaan tuttuja kavereita. Vaeltaminen tapahtuu noin 6 hengen ryhmissä.

Osallistujien ei ole myöskään välttämätöntä omistaa esimerkiksi telttaa tai retkikeitintä, vaan ryhmät muodostetaan siten, että yhteisiä varusteita ei jää puuttumaan. Suksia on mahdollista vuokrata esim. SOOPAlta. Jonkinlainen hiihtokokemus sen sijaan on käytännössä välttämätön. Lumitilanteesta riippuen vaelluksella saatetaan liikkua myös jalan.

Vaelluksesta järjestetään tarkempi infotilaisuus Kololla 18.3 klo 17.

Ennen vaellusta pidetään vaelluskokous, jossa tutustutaan omaan vaellusryhmään, päätetään reiteistä ja selvitetään loput käytännön asiat.

Vaelluksen hinta on 75 euroa. Lisäksi SOOPAn jäsenmaksu (noin 7 euroa jäsentyypistä riippuen) tulee olla maksettuna.

Hintaan sisältyvät kuljetukset, vaelluskartta sekä sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi. Vaellusruoka ja retkikeitinten polttoaineet eivät sisälly hintaan, vaan vaellusryhmät hankkivat ne itse. Jokainen vaeltaja huolehtii itse myös omasta vakuutusturvastaan. SOOPAn tapahtumat ovat päihteettömiä.

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa: http://goo.gl/yv5cri. Myös vaellusken maksut tulee olla maksettuna tähän mennessä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 1.4.

Terveisin SOOPA ry:n pääsiäsparttio

Lisätietoja:
Pääsiäisvaellus
paasiasparttio at lists.oulu.fi

——————————–

Sunshine, snow and high summits, great hiking company and unforgettable downhill skiing!

This year SOOPA’s (University of Oulu scout troop) traditional Easter Hike will go to Abisko (Sweden) – and we invite you to join us on this great hike! We start for the hike from Oulu on Thursday evening, April 17th and will be back in Oulu on the following Wednesday evening April 23rd.

We will hike in groups of about six people, the groups will be assigned according to skill, desired hiking distances etc., so there should be a group for everybody, beginners as well as experienced hikers.

Everybody is welcome to join our hike. You don’t need to have any Scouting background, nor is it essential that you have winter hiked before (you should know how to ski though), and you don’t need to know people beforehand – you will get to know your group well during the hike. Depending on the snow depth, the hike might be on foot or skies. If you do not own all the hiking equipment yourself, that is not a problem either, as SOOPA or other group members can provide e.g. tents or cooking stoves and rent skies.

There will be an informative meeting on March 18th at 17.00 to provide you with some general information about the hike and to answer possible questions. The meeting is held at SOOPA’s ”kolo”, in the basements near the door 2T.

There will be a meeting before the hike where you will meet your fellow group members, decide on the route which you want to take and get answers to any other burning questions.

The costs for the trip are 75 €, moreover you will have to pay a SOOPA member fee of 7€. The price includes transport, copies of maps of the hiking area as well as sauna and a farewell meal on the return day of the hike. Meals for the actual hike as well as fuel for stoves is not included and must be purchased by the groups themselves. Moreover, everybody should have their own insurance for the trip. SOOPAs events are alcohol free.

Deadline for signing up is April 1st, so please sign up here http://goo.gl/yv5cri. This is also when all the payments for the hike are due.

With greatings from SOOPAs Easter Hike Team!

For more information contact:
SOOPAs Easter Hike Team at paasiasparttio (at) lists.oulu.fi
Or take a look at SOOPAs web pages.

One Response to Pääsiäisvaellus 2014 / Easter Hike 2014

  1. Pingback: Easter hike info | SOOPA