SOOPAn logoSOOPA ry, Oulun yliopiston partiolippukunta

By

Kaamosvaellus 2017

Vuoden 2017 kaamosvaellus suuntaa UKK-puistoon 1.1.-8.1.2017. Retken hinta on 80€, johon sisältyy kyydit sekä loppuruokailut & saunat.

Hinta tulee olla maksettuna ilmoittautumisen päättyessä. Maksu tapahtuu tilille FI72 5741 3620 0577 18 viitteellä 11578.

Ilmoittautuminen on päättynyt.

Infotilaisuus vaelluksesta Soopan kololla 3.11 klo 17:00

Joka Kaamosvaelluksen luonteeseen kuuluu yleensä melko lyhyitä hiihtopäiviä ja illanviettoa autiotuvissa. Auringonvaloa ei ole montaa tuntia päivässä, joten se pyritään hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti hiihtämiseen. Retki olettaa jonkinlaista hiihtotaitoa ja kohtuullista kuntoa, mutta päättäväisyys riittää pitkälle.

Liikkuminen tapahtuu normaalisti 4-8 hengen ryhmissä. Useimmat osallistujat ilmoittautuvat ilman valmista ryhmää ja SOOPA jakaa heidät ryhmiin toiveiden, kuntotason ja kokemuksen mukaan. Jokaisessa ryhmässä on kokenut ryhmänjohtaja. Ryhmänjohtajan päätehtävä on varmistaa, että ryhmä suunnittelee reittinsä, ruokansa ja varustejakonsa ennen vaellusta. Vaelluksen aikana johtajalla ei ole varsinaista vastuutehtävää, mutta kokeneena vaeltajana hän osaa auttaa ja opastaa kokemattomia.

Useimmat ryhmät syövat aamupalan ja päivällisen autiotuvassa. Lounas tehdään usein termospulloon ja syödään hiihtomatkan aikana. On tavallista, että ryhmä jakautuu ruokapareiksi, jotka laittavat ruokaa yhdessä. Lounaan suhteen toimitaan siten, että ruoka on yhdessä termospullossa ja ruokajuoma toisessa. Jotkin ryhmät laittavat koko ryhmälle aamupalan ja päivällisen ja jakautuvat ruokapareiksi vain lounasta varten.

Veden juominen on erittäin tärkeää myös kaamosvaelluksella ja se saattaa helposti unohtua. Vaikkei hikoilisikaan, nestettä haihtuu runsaasti mm. hengitysilman mukana. Vesipullo on hyvä kuljettaa takin alla, jolloin se pysyy paremmin sulana ja on helposti saatavilla. Lisäksi juomista on syytä kuljettaa myös termospullossa. Tuvilla kannattaa aina keittää kaikkien termarit täyteen vettä. Lisäksi myös kattilat ja sankot on hyvä täyttää, jotta vettä on koko ajan kaikkien saatavilla (muista tyhjentää vesiämpäri tuvalta poistuessasi). Maastossa vesi saadaan joko avannosta tai lumesta sulattamalla, ja telttailtaessa veden sulattaminen on lähes koko ajan jatkuva projekti.

Ennen vaellusta on vaelluskokous. Sen tarkoituksena on, että ryhmäläiset tapaavat toisensa ja suunnittelevat reittinsä. Samalla päätetään ruokailukäytännöt ja yhteisten varusteiden kantajat. Kokoukseen kannattaa ehdottomasti tulla paikalle! Tarjolla on aina vaellusalueen karttoja.

Vaellukselle mennään tilausbussilla Oulusta. Pakkaamisesta annetaan tarkemmat ohjeet joka vaelluksen yhtedessä. Tavoitteena on saada yli 40 hengen tavarat pieneen tavaratilaan. Yleensä siteet poistetaan suksista, sukset ja sauvat sidotaan paketiksi ja tavarat järjestetään bussiin ohjeiden mukaisesti. Bussin sisälle kannattaa ottaa se, mitä tarvitsee reissun aikana, ja vaihtovaatteet paluumatkaa varten. Paluumatkalla käydään saunassa ja syömässä. Molemmat sisältyvät vaellusmaksuun. Tavaraa voi jättää bussiin vaelluksen ajaksi, joten varavaatteita, saunakamppeita yms. ei tarvitse kuljettaa koko matkaa mukana.

Soopa vuokraa suksia hintaan 20 €/pari, sisältäen sukset ja saappaat. Lisäksi Soopa tarjoaa telttoja vaeltajien käyttöön.

Varusteista ja muusta lisää: http://www.soopa.fi/ohjeet/kaamosvaellus/

By

Ryhmä Rämä Saariselällä

Kaamosvaellus 29.12.2014 – 5.1.2015,
Kronikka

Ryhmä 9 Rämä.

Jaakko, Lauri ja Ville. 
 

Maanantai 29.12.

Iltalähtö Oulusta bussilla kohti Saariselkää.

Tiistai 30.12. (37,91 km 12 h 44 min)

tunnelmaSaapuminen Kiilopäälle noin 05 aikaan aamulla. Hiihtämään päästiin 5:37. Lauri lähti vetämään suunnilleen oikeaan suuntaan, mutta ura oli tietenkin väärä (kylttejä ei jaksettu tutkia), mutta sieltä selvittiin mukavaa umpista pitkin pian takaisin oikealle reitille. Muuten homma sujui mainiosti, mutta Jaakon puusukset ei tahtonu toimia. Pidettiin lounastauot Suomunruoktussa ja Tuiskukurussa, Luirolla oltiin myöhään. Illan päälle Lauri ja Ville kävivät toteamassa että Luiron sauna ei edelleenkään ole mitenkään ihmeellinen, vaikka olikin valmiiksi lämmitetty.

Keskiviikko 31.12. (16,28 km 5 h 32 min)

kuutamoluiroltaLiikkeelle 12:51 Luirolta päästiin vasta myöhään, kun nukuttiin pitkään ja hidasteltiin. Etappi oli onneksi helppo, silkkaa kelkkauraa koko matka. Ilta oli kaunis ja tähtikirkas, ilman lamppuakin näki hiihdellä kuun valossa. Käytiin matkan varrella katsomassa Hammaskurun laavullakin josko sieltä olisi lähtenyt uraa itää kohti, mutta eipä näkynyt.

Torstai 1.1. (19,29 km 11 h 32 min)

Liikkeelle 7:56 Hammaskurusta. Lähdettiin vetään kohti Tahvontupaa aikas suoraan. Matkalla jotain uran tapaisia löydettiin ja seurattiinkin välillä. Keli oli lämmin, välillä tuli räntää ja lumi alkoi tarttumaan suksiin ja hetken päästä ahkioihinkin. Onnenkantamoiskeliella Ville bongasi kelkkauran, joten pahinta rämpimistä ei montaa sataa metriä tarvinnu tehdä. Iltaa kohti keli viileni ja sitä myöten sukset alkoivat toimia paremmin. Muutama hankalahko kuru piti ylittää. Siulanruoktun puuvajalla todettiin että jaksetaan jatkaa Tahvolle saunaan, ja ihan hyvinhän se meni, kunhan päästiin Vongoivanjoen ohi. Joen ylitys ei ollu paha, mutta rantapenkka oli hankalampi vastus. Tahvolla törmättiin samaan pariskuntaan kuin Villen kanssa pari vuotta aiemmin. Sauna lämpesi nopsasti ja löylyt oli mainiot.

Perjantai 2.1. (31,57 km 10 h 16 min)

Liikkeelle 10:47 Tahvontuvalta. Ei oltu aamulla maailman tehokkaimpia, mutta ihan kohtalaisesti matkaan päästiin. Helppoa reittiä eli enimmäkseen kelkkauraa pitkin suunniteltiin mentävän Anteriin. Avotunturiin päästyä ei kelkkauraa enää niin näkynyt, mutta eipä sitä tarvinnutkaan, kun hanki hyvin kantoi. Seurailimme rajavyöhykkeen rajaa kunnes tulimme Anterinjoen kelkkabaanalle. Jossain vaiheessa sitten keksittiin vetää loppumatka 5km/h vai olikohan 4km/h vauhtia, ja sitä mentiinkin sitten loppupätkä. Perillä todettiin että puuhuoltoa ei oltu kelkoilla vielä tälle talvelle aloitettu, mitä nyt joku porukka oli ahkioilla puuta paikalle tuonut saunoakseen – oli se se puun määrä siis lisääntynyt siitä kun joku oli kirjoitellut että oli jo loppu. Ei kuitenkaan kehdattu vähillä puilla saunaa lämmittää vaan mentiin nukkumaan.

Lauantai 3.1. (20,80 km 5 h 8 min)

Edellisen päivän saunan puutteesta sisuuntunut Lauri heräili aamusta ja yritti olla herättämättä muita, kuulemma huonolla menestyksellä. Tyhjällä ahkiolla hiihto sujui ja puita täysi ahkiokin painoi vasta viimeisessä nousussa puuvajalle. Kolmisen tuntia meni puiden haussa. Sillä välin Ville oli ehtinyt huiputtaa Pikku Reutupää-nyppylän ja Jaakko aloittaa saunan lämmityksen. Sauna oli puunhaun arvoinen, saunan jälkeen torkuttiin tuvassa, ja illansuussa (18:20) lähdettiin tuoreita kelkkauria Kiertämäjärvelle. Kiertämäjärvellä tavattiin ensimmäinen SOOPAn retkue, Jarmon ja Katyn muodossa. Nukkumaan yritettiin nopeasti, mutta juttua riitti kuitenkin myöhään.

Puun hakuun 9 jälkeen. Huiputtamaan 11:06. Liikkeelle 18:20 Anterista.

Sunnuntai 4.1. (18,61 km 5 h 52 min)

Liikkeelle 9:06 Kiertämäjärveltä. Lähdettiin kiertämäojaa seuraamaan kohti Raja-jooseppia. Aluksi seurattiin poropolkuja, mutta enimmäkseen vedettiin umpista, mitä nyt välillä oiottin jäätä myöten. Aika hyvin vältettiin suksia kastelemasta. Matka sujui sutjakasti ja pian oltiinkin jo Lutto joen varressa laavulla lounasta syömässä. Siellä törmättiin SOOPAlaisiin. Me kuitenkin syötiin keitot nopsasti ja käytiin katsomassa Raja-Joosepin kenttää, tavoitteena olla ajoissa parkkipaikalla ja yöpyä lumikammissa. Lauri hääräsi kammin rakennusmestarina, Jaakko ja Ville avustivat minkä kokinhommilta ehtivät. Hommaa hidasti että meillä oli vain yksi lapio, joten lumen kasaaminen oli hidasta.. Sää oli pakkasella ja lumi kuivaa, joten niinhän siinä kävi että ei ehtinyt kasa kunnolla kovettua, vaan romahti ikävästi. Kovin myöhään kun ei haluttu kovertamista lykätä. Nukuttiin sitten taivasalla tähtiä ja parkkipaikan valoja katsellen.

Maanantai 5.1.

Reissun maasto-osuus lopussa ja paluupäivä. Bussi ei päässyt auraamattomalle parkkipaikalle, ei ihan ehditty aamulla koko parkkista putsata. Kun oli vaan se yksi lapio… Hypättiin kuitenkin bussin kyytiin ja Kiilopäälle saunomaan ja syömään.

Statistiikkaa

kaamos2015reitti
Matka yhteensä 144,46 km ja aika 51:04 sisältäen taukoja, poislukien lounastaukoja. Matkamittaus gps:llä minuutin intervallilla.

Keskimäärin 2.83 km/h, liikkeelläolonopeus vaihdellen nopeaa uraa ahkion kanssa n. 5 km/h ja suojakelin umphanki n. 1,2 km/h. Upottava keskiraskas umpihanki n. 2,0 km/h ja nousuvoittoinen umpeen satanut kelkkaura n. 3,2 km/h ja vastaava alamäkeen n. 4,2 km/h.

Kuvat ja statistiikat Ville, teksti lähinnä Lauri, reittikartta Lauri

By

Winterhike to Käsivarsi Wilderness Area, Jan 1st – Jan 9th 2016

This year, the traditional Winter Hike of the Oulu University Scout Troop SOOPA will be heading to Käsivarsi Wilderness Area in Northern Lapland. Join us for an unforgettable experience and come to enjoy the breathtaking views and the warmth of wilderness cabins in an amazing company.

The Winter Hike is a week-long trip in the arctic hills of Lapland. The participants will be divided into small groups, and in that group you can plan your own hike according to the groups’s wishes. A typical hike includes 50-100 kilometres of skiing, and the route normally consists of skiing from one cabin to another. Shorter day trips e.g. to the top of a nearby arctic hill with only light backpacks are also possible -the wilderness is pretty much your oyster, so using your imagination when planning the route plan and the schedule of your group is recommended! Nights are mostly spent in cabins, but you can also expect sleeping in a tent.

We are leaving for the hike on Friday evening, January 1st, and will return to Oulu on Saturday evening, January 9th. You are welcome to join the hike even if you are not a scout or have little hiking experience.

GENERAL GUIDELINES AND TESTING YOUR FITNESS

You’ll get information about the guidelines in the info meeting on 5th of November at 5pm in Kolo.

If you don’t have any clue of your fitness level, you can test your fitness for the hike by doing a fitness test (there are plenty online, for example google ’walking test’). If you do a test, mark down the name and result of the test and submit the information in the ”Physical Fitness” section in the registration form. Testing your fitness is not necessary, but hiking with the group will be much more pleasant when the members have about the same capability and attitude for hiking.

GROUPS, FOOD AND GEAR

The group size will be around six people. When arranging the groups, we will do our best to take into account the fitness level of the hikers as well as their personal wishes. To help us do that, please fill in the registration form carefully. In each group, there’ll also be experienced hikers, so if you’re a beginner you will have a chance to learn from them. Food will be prepared in small cooking groups, usually consisting of 2 people. Breakfast, lunch and dinner will be needed for each hiking day, and the cooking groups can decide themselves what they would like to eat. Here are some meal suggestions.

Winter hikes can be challenging so it is important to have suitable gear for arctic weather conditions. Especially first-time hikers should take their time to prepare themselves and check their equipment carefully. Advice and tricks can be found in the gear list (see below) or in the chronicles from former hikes. And of course questions are always welcome. On top of that, we’ll also discuss about the gear in the info meeting on Nov 5th in Kolo at 5pm.

This gear list for Winter Hike gives you an overview of the most important equipment, both personal and group gear. It is not necessary to own all the group gear mentioned in the list because the group members can agree together on how to get the needed equipment. Tents suitable for winter camping can be borrowed from SOOPA without charge, and SOOPA has also winter hiking skis, boots and coats that you can rent for the hike. You’ll get more information about the gear available for renting from SOOPA’s store-keeper (varastonhoitaja). There are also other places where you can find hiking gear such as www.kuinoma.fi. You can also try emailing other SOOPA members, soopa(at)lists.oulu.fi and ask if someone could borrow you some of the equipment. Make sure you’ll get all the necessary gear well in time for the hike.

Please note that for the bus drive to our destination, you should take snacks and breakfast for the first day as well as a towel, shampoo and fresh clothes in a separate bag for the after-hike sauna. You can leave these things in the bus, and they’ll wait for you there when you come back from your hike.

PRE-TRIP MEETING FOR THE HIKERS

A pre-trip meeting will be held before the hike for all the participants. It is an opportunity for you to get to know your fellow group members before the hike, and discuss about the route you want to take. Moreover, the groups can check that they have all the needed group gear, and assign cooking groups for the hike. The meeting is also an excellent place for new hikers to get more information about the hiking area as well as some basics about the gear and safety on hikes. There will be experienced hikers who are happy to answer any questions you may have.

If the group does not agree on the above-mentioned things in the pre-meeting, it is the group leader’s responsibility to make sure their arrangements are done. If you cannot make it to the meeting, please contact your group and group leader to get all the necessary information. The meeting will take place after the sign-up for the trip has ended, on Dec 7th at 5pm in Aulakahvila at the Oulu University.

SCHEDULE FOR THE TRIP

We will most likely travel to the hiking areas by bus. You can board the bus either at the central bus station in the city centre, in Tuira (Merikoskenkatu) or in Linnanmaa (car park in front of T2 door). When we return to Oulu, you can be get off the bus in any of those same places. We will depart from Oulu around 9pm on Friday 1st of December and return around 10pm on Saturday 9th of January. The departure and arrival times will be arranged according to the arrival/departure times of the trains from southern Finland. The exact schedule for the hike will be announced later in the instructions sent to the hikers after the sign-up has closed

PRICE AND PAYMENT

The price for the hike is 75 €. The price includes transportation from Oulu to the hiking area and back, sauna and a buffet lunch on the way back, and a map of the hiking area. The price does not include any insurance, thus everyone is responsible for that individually. The participants must also pay SOOPA’s member or supporting member fee for the year 2016 to take part in the hike. (Instructions for becoming a SOOPA member and paying the membership fee.)

The payments for the hike must be paid to SOOPA’s bank account by 23rd of November. Pay it right after signing up is recommended! Those who have not paid the participation fee for the hike or SOOPA’s membership fee by the deadline will not be considered as participants for the hike. If they still want to join the hike, they must follow the instructions for late sign-up.

If SOOPA must cancel the hike for some reason, all payments will be reimbursed, and you can also ask the membership fee back if you do not plan to attend any other SOOPA events.

If you get ill before the hike and thus can’t participate, you can apply for reimbursement of the payments by writing a message to the person in charge of the hike (contact information in the end of this message).

All payments have to be made to SOOPA’s bank account:
IBAN: FI72 574136 20057718
SWIFT/BIC: OKOYFIHH
Reference number: 11578
Sum: 75€ + SOOPA membership fee

The membership fee and payment for this hike should be paid at the same time, if the membership fee hasn’t been paid beforehand.

SIGNING UP

Sign up for the hike using this form.

The last day for signing up is Monday 23rd th of November 2015 before midnight. All the payments for the hike are also due on the same day.

Only the first 50 hikers to sign up will get on the hike, but usually there’s room for everyone.

Signing up after the registration has been closed is only possible through contacting the organiser. The person signing up this way will be charged 15€ more and will only be accepted to participate is there’s a group willing to take an extra member.

SOOPA has the right to deny access to the hike from a person who is seen as dangerous to himself or the group. This might occur due to inadequate fitness level, equipment or health. In such a case, all the payments will be reimbursed to the person.

All SOOPA’s events are alcohol-free.

Welcome to the Winter Hike!

On behalf of the Winter Hike committee,
Sonja Pikkupeura
soopa.vaeltaa (at) gmail.com

 

By

Kaamosvaellus 2016: Käsivarren erämaa 1.-9.1.

Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPAn perinteinen kaamosvaellus suuntautuu tällä kertaa Käsivarren erämaahan upeille Kilpisjärven tuntureille. Myös Hetta-Pallastunturin kansallispuistoon on mahdollista menna vaeltamaan. Vaellukselle lähdetään Oulusta perjantaina 1. tammikuuta illalla ja paluu on lauantaina 9. tammikuuta illalla. Mukaan voit lähteä riippumatta siitä, oletko partiolainen tai onko sinulla aikaisempaa vaelluskokemusta.

SOOPAn kaamosvaellus on viikon mittainen talvivaellus tunturimaisemissa. Maastossa liikutaan hiihtäen, ja viikon mittaan hiihtoa kertyy ryhmästä riippuen noin 50 kilometristä reiluun sataan kilometriin. Kaamosvaelluksella reitti etenee tyypillisesti autiotuvalta toiselle, joten autiotupien sijainti ja niiden väliset etäisyydet ohjaavat reitin valintaa. Osa vaelluspäivistä voi olla kevyempiä lepopäiviä ja jonakin päivänä voi käydä päiväretkellä vaikkapa lähitunturin huipulla.

Yleiset vaellusohjeet ja vaelluskunnon testaaminen

Yleisiä ohjeita vaelluksille löydät tältä sivulta. Varsinkin, jos et ole ennen ollut vastaavalla vaelluksella, kannattaa em. ohjeet lukaista läpi. Myös kokeneemmille vaeltajille em. ohjeistus saattaa antaa uusia ideoita miellyttävämmän vaelluksen toteuttamiseen.

Jos sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä omasta kuntotasostasi, voit tehdä jonkin testin seuraavilta sivuilta testataksesi kuntoasi vaellusta varten. Jos suoritat jonkin kuntotestin, kirjaa testin nimi ja tulos ilmoittautumislomakkeen Fyysinen kunto -kohtaan. Kunnon testaaminen ei ole välttämätöntä, mutta ryhmäsi vaelluksesta tulee huomattavasti mielekkäämpi, kun se koostuu henklöistä, joiden kuntotaso ja etenemisasenteet ovat samantasoisia. Sinulle sopivia kuntotestejä voit katsella ainakin seuraavilta sivuilta: Huippukuntoon.fi ja yths.fi.

Ryhmät, ruoat ja varusteet

Vaelluksella liikutaan noin kuuden hengen ryhmissä. Ryhmien muodostuksessa otetaan huomioon osallistujien kuntotaso (ilmoittamansa perusteella) sekä muut vaellukseen liittyvät toiveet mahdollisuuksien mukaan. Ryhmät muodostetaan siten, että jokaisessa ryhmässä on mukana myös kokeneempi vaeltaja. Ruoanlaittoa varten muodostamme ruokaryhmät, jotka ovat yleensä kahden hengen ryhmiä ja yhtä ruokaryhmää kohti on yksi keitin. Vaelluksella tarvitaan joka päivä aamupala, lounas ja päivällinen. Ruokaryhmät sopivat vaellusruoasta itsenäisesti. Katso lisäohjeita vaellusruoasta.

Talvivaelluksella tarkoitukseen soveltuvat varusteet ovat tärkeät. Vaelluksella yövytään pääosin autiotuvissa, mutta myös telttaöihin tulee varautua talvikelpoisilla yöpymisvarusteilla. Katso ohjeellinen varustelista kaamosvaellukselle. Listassa mainittujen ryhmäkohtaisten varusteiden omistaminen ei ole välttämätöntä, sillä ryhmäläiset yhdessä sopivat niiden hankkimisesta/lainaamisesta. SOOPAlla on kymmenkunta talvikelpoista vaellustelttaa, joita lainataan vaellusryhmille ilmaiseksi. Lisäksi SOOPAlla on hiihtokumisaappaita ja metsäsuksia sekä joitain taukotakkeja, joita voi vuokrata vaellusta varten. Kysy lainattavista ja vuokrattavista välineistä lisää varastonhoitajalta. Esim. ahkioita tai muita tarvittavia voi vuokrata myös muualta. Lisätietoja: www.google.fi, kuinoma.fi tai kaamosparttio (a) lists.oulu.fi

Lisäksi tapana on ollut ottaa mukaan aamupalaa menomatkalle, sekä loppusaunaa varten vaihtovaatteet ja peseytymisvarusteet erilliseen kassiin, jonka voi jättää linja-autoon vaelluksen ajaksi.

Vaelluskokous

Ennen vaellukselle lähtöä osallistujille pidetään vaelluskokous. Kokouksen tarkoituksena on, että ryhmäläiset pääsevät tapaamaan toisiaan ennen vaellusta. Kokouksessa ryhmän on hyvä sopia myös ruokaryhmistä, reitistä, ryhmäkohtaisista varusteista yms. asioista. Lisäksi kokous on erinomainen paikka kokemattomammalle vaeltajalle kysyä mieltä askarruttavista asioista ryhmältä tai muilta kokeneemmilta vaeltajilta. Jos ryhmä ei päätä em. asioista vaelluskokouksessa, on ryhmänjohtajan vastuulla, että ne tulevat hoidettua. Jos et pääse vaelluskokoukseen, ole yhteydessä ryhmääsi ja ryhmänjohtajaasi saadaksesi kaikki oleellinen tieto. Kokous pidetään 7.12. klo 17 Aulakahvilassa Oulun yliopistolla.

Vaelluksen lähtö ja aikataulu

Matkaan lähdetään todennäköisesti tilausajobussilla, illalla noin klo 21 aikaan. Lähtöpäivänä bussin kyytiin pääsee Oulun linja-autoasemalta, Tuirasta Merikoskenkadulta sekä Linnanmaalta T2-oven edustan bussipysäkiltä. Paluupäivänä bussista voi jäädä pois samoissa paikoissa, noin klo 22 aikaan. Tarkat kellonajat ilmoitetaan ilmoittautumisen päätyttyä lähetettävässä vaellusohjeessa. Lähtö- ja paluuaika linja-autoasemalta sovitetaan etelästä tulevien iltajunien mukaan.

Vaelluksen hinta ja maksaminen

Vaelluksen hinta on 75 euroa. Lisäksi osallistujan tulee maksaa SOOPAn jäsen- tai kannatusjäsenmaksu vuodelle 2016. Hintaan kuuluvat matkat Oulusta vaelluskohteeseen ja takaisin, sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi sekä kartta vaelluskohteesta. Hinta ei sisällä vakuutusta, joten jokaisen lähtijän tulee itse huolehtia omasta ja tavaroidensa mahdollisesta vakuuttamisesta. SOOPAn jäsenmaksu vuodelle 2015 on noin 7 euroa jäsentyypistä riippuen. Katso SOOPAan liittyminen ja jäsenmaksun maksuohjeet.

Kaikki vaellukseen liittyvät maksut maksetaan SOOPA ry:n pankkitilille.
IBAN: FI72 574136 20057718
SWIFT/BIC: OKOYFIHH
Viite: 11578
Summa: 75 euroa + SOOPAn jäsenmaksu vuodelle 2016.
Eräpäivä: 23.11.2014

Vaelluksen osallistumismaksu on maksettava 23.11.2015 mennessä, eli se kannattaa maksaa heti ilmoittauduttuasi. Niitä henkilöitä, joiden vaellusmaksu tai SOOPAn jäsen-/kannatusjäsenmaksu ei ole saapunut SOOPAn tilille määräaikaan mennessä, ei katsota ilmoittautuneeksi vaellukselle. Heiltä ei siis jaeta ryhmään. Jos he edelleen haluavat lähteä vaellukselle, heidän tulee noudattaa jälki-ilmoittautumisohjeita.

Jos joku maksaa vaellukseen liittyvät maksut puolestasi, on asia ilmoitettava viestikentässä (älä tällöin käytä viitettä, se estää viestin perillemenon). Maksut maksetaan samassa maksussa.

Mikäli vaellus joudutaan perumaan SOOPAn puolelta johtuvasta syystä, vaelluksen maksut palautetaan osallistujille.

Jos sairastut ennen vaellukselle lähtöä, voit pyytää vaelluksen maksujen palauttamista kirjallisella viestillä vaelluksen vastuuhenkilölle (yhteystiedot sivun lopussa).

Ilmoittautuminen

Vaellukselle ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on maanantai 23.11.2015 klo 23:59, jolloin myös vaelluksen maksut tulee olla maksettuna.

Mukaan mahtuu 50 nopeinta ilmoittautujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Yleensä kaikki ovat mahtuneet mukaan.

Jos bussissa on tilaa, viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen voi vielä jälki-ilmoittautua ottamalla yhteyttä allekirjoittaneisiin ja täyttämällä ilmoittautumislomakkeen. Jälki-ilmoittautuneille vaelluksen hinta on 15 euroa korkeampi, eli yhteensä 90 euroa.

SOOPAlla on oikeus evätä henkilön osallistuminen vaellukselle, mikäli nähdään, että henkilö on vaaraksi itselleen ja/tai muulle ryhmälle. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi riittämätön kuntotaso tai terveydentila. Eväystilanteen sattuessa vaelluksen maksut palautetaan henkilölle.

Kaikki SOOPAn tapahtumat ovat alkoholittomia.

Tervetuloa mukaan vaellukselle!

Kaamosparttion puolesta,
Sonja Pikkupeura
soopa.vaeltaa (at) gmail.com

By

Palautetta kaamosvaelluksesta 2015

Kaamosvaellus oli ja meni, ja arkeen on palattu taas monia uusia kokemuksia rikkaampana. Kiitos paljon kaikille osallistujille! Nyt kun vaellus on vielä hyvässä muistissa, on hyvä aika täyttää palautelomake, joka löytyy osoitteesta: http://goo.gl/forms/aJr2rXN53f

By

Winter hike to Saariselkä and Hammastunturi 29.12.2014 – 5.1.2015

Kaamosad2015

SOOPA’s (University of Oulu Scout Troop) traditional Winter Hike will this year be heading to Saariselkä and Hammastunturi Wilderness Areas in North-eastern Lapland. On the hike, we are looking forward to icy landscapes, warmth of wilderness cabins, and of course – great company and unforgettable experiences.

SOOPA’s Winter Hike is a week-long trip in the arctic hills of Lapland. We will divide into small groups and ski about 50 to 100 km during the hike, depending on the wishes of the group. On Winter Hikes the groups usually ski from cabin to cabin so the route depends on the location of the cabins and distances between them. Some days can also be set aside for short day trips with light backpacks, and you might then climb to the summit of a nearby arctic hill.
Read More

By

Kaamosvaellus Saariselälle ja Hammastunturiin 29.12.2014 – 5.1.2015

Kaamosmainos2015-pieni

Erämaan tunnelmaa, kiireettömiä hetkiä autiotuvan lämmössä, hyvää seuraa, huonoja juttuja, vauhdikkaita laskuja ja tiukkoja nousuja, itsensä voittamista ja muuta sellaista, josta kotisohvan ääressä ei voi edes haaveilla. (ryhmä Reipas V, Kaamosvaellus 2007)

Oulun yliopiston partiolippukunnan SOOPAn perinteinen kaamosvaellus suuntautuu vuorostaan Koillis-Lapin tunturimaisemiin ja autiotupien lämpöön. Pääkohteena on monelle tuttu Saariselkä, joka sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston liepeillä. Myös Hammastunturin erämaa-alueen suuntaan voi lähteä. Vaellukselle lähdetään Oulusta maanantaina 29. joulukuuta illalla ja paluu on maanantaina 5.1 illalla. Mukaan voit lähteä riippumatta siitä, oletko partiolainen tai onko sinulla aikaisempaa vaelluskokemusta.
Read More

By

Kaamosvaellus 2014 Kilpisjärvelle

SOOPAn vuosi alkoi reippaasti kaamosvaelluksella, joka tänävuonna suuntautui Kilpisjärven suunnalle, Käsivarren erämaa-alueelle. Vaellus meni hyvin, vaikka välillä heikko sää haastoi vaeltajia tuulen ja sumun voimalla. Lumitilanne alueella oli hyvä, mutta toki tunturissa tuuli oli puhaltanut nietokset koviksi valkeiksi tasangoiksi. Vaelluksella saimme kuitenkin myös nauttia kauniista päivästä tunturissa ja yhtenä iltana taivaalla näkyi linnunrata ja heikosti revontulia. Lumisten tunturien lisäksi matkan varrella näimme toki paljon poroja sekä mm. ketun ja kiirunan jälkiä. Ja paluumatkalla sauna ja ruoka maittoivat Harrinnivan matkailukeskuksella.

Tulevia vaelluksia innolla odottaen
-Eero