SOOPAn logoSOOPA ry, Oulun yliopiston partiolippukunta

By

Pääsiäisvaellus La 23.3. – 1.4. Sarek (Ruotsi)

Pääsiäisvaellus 2024

(in english)

TERVETULOA MUKAAN SOOPAN PÄÄSIÄISVAELLUKSELLE!

SOOPA järjestää taas pääsiäisvaelluksen yhteistyössä Hydepakin kanssa 23.3. – 1.4.2024. Tämän kevään vaelluskohteena on Sarekin kansallispuisto ympäristöineen, josta jokainen vaeltaja löytää taatusti itselleen sopivan vaellusreitin.

Kimmeltävä lumipeite, lämmin auringonpaiste ja tähtikirkkaat yöt. Suksi luistaa kantohangilla ja ympärillä on koskematon luonto. Pääsiäinenhän on vuoden parasta vaellusaikaa, ja reissun kohdekin viimeisen päälle.

Sarek on Ruotsin laajin, jylhin, ja vanhimpiin kuuluva kansallispuisto. Maisemat vaihtelevat pari kilometriä korkeista huipuista metsäisiin joenvarsiin. Vuorijonoja halkovat pitkulaiset, jyrkkäreunaiset laaksot, ja erämaan rauhasta pääsee nauttimaan omissa oloissaan. Seikkailunhaluisille Sarek sopii mainiosti, sillä avotuntureilla ja niiden välisissä laaksoissa tuulilukemat saattavat nousta hurjiksi. Leppoisampaa menoa kaipaavaakaan kansallispuisto ei jätä kylmäksi, sillä Sarekin eteläpuolelta löytyy suojaisempia alueita, sekä hyvin merkitty Kungsleden.

Pääsiäisvaelluksella matkaa taitetaan suksilla, ja yöpyminen tapahtuu lähtökohtaisesti

teltoissa. Vaelluksella liikutaan noin viikon ajan ryhmissä, jotka suunnittelevat itse oman reittinsä. Matkaa kertyy reittisuunnitelmista ja olosuhteista riippuen useita kymmeniä kilometrejä. Vaikka pääsiäisvaellus vaatiikin jonkin verran talviretkeilytaitoja ja kykyä sopeutua nopeasti kevätauringossa vaihteleviin olosuhteisiin, ovat kaikki hiihtotaitoiset erittäin tervetulleita! Kuitenkin, jos et ole lainkaan vaeltanut talvella, suosittelemme vahvasti harjoittelemaan talviretkeilytaitoja ennen vaellusta esimerkiksi lyhyemmillä retkillä. Jokaisessa ryhmässä on kokeneempia talvivaeltajia, ja vaellusryhmät muodostetaan kuntotasoja, vaelluskokemusta ja vaellusmatkatoiveita silmälläpitäen.

Voit tulla myös tutustumaan talvivaellukseen Oulussa 20.2. ja Espoossa 26.2. järjestettävään vaellusinfoon, jossa keskustellaan talvivaeltamisesta, tarvittavista varusteista ja turvallisuudesta vaelluksella. Paikalla on kokeneita vaeltajia, joilta voi kysyä vaellukseen liittyviä kysymyksiä. Erityisesti ensimmäistä kertaa talvivaellukselle lähtevän kannattaa osallistua.

Oulussa tiistaina 20.2. klo 18

Infotilaisuus SOOPAn kololla.

Yhteyshenkilö Antti Pekkala 044-344 2386

Espoossa maanantaina 26.2. klo 18

Infotilaisuus Otaniemessä Kanditalolla (Otakaari 1) huone M145a, 

Jos et tahdo löytää perille, ole yhteydessä telegramissa @kyngben.

KÄYTÄNNÖN JUTTUJA

Lähdemme matkaan Oulusta lauantai-aamuna 23.3. ja palaamme takaisin

maanantai-iltana 1.4. Eteläisestä Suomesta tulijoille: bussi lähtee siten, että jos saavutte Ouluun viimeistään aamukahdeksan junalla, kerkeätte mukaan.

Takaisin Oulussa olemme niin, että voitte hypätä iltayhdeksän junaan.

Vaelluksen hinta on 130 euroa. Lisäksi osallistujilla tulee olla SOOPAn jäsenmaksu maksettuna (katso: liity SOOPAan). Hintaan sisältyvät matkat Oulusta Kvikkjokkiin ja takaisin, kartat sekä sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi. SOOPA lainaa vaellukselle osallistuville tarvittaessa teltat vaelluksen ajaksi. Vaelluksen varustelistan löydät kotisivultamme.

Jos tarvitset hiihtovarusteita ja -saappaita, SOOPA vuokraa niitä jäsenilleen. Hiihtovarusteita koskien voit olla yhteydessä SOOPAn varastonhoitajaan .

ILMOITTAUTUMINEN

Jos seikkailuhermojasi alkoi jo kutkuttaa, eikun ilmoittautumaan tästä.

Ilmoittautuminen on auki 2.3. asti. Se on myös viimeinen maksupäivä osallistumismaksulle ja jäsenmaksulle.

Pidämme kaikille osallistujille kokouksen 11.3., jossa kerromme käytännön asioista ja vastaamme kysymyksiin. Kokous pidetään etänä (linkki jaetaan ilmoittautuneille myöhemmin).

Mikäli sinulla herää kysymyksiä vaellukseen liittyen, voit laittaa viestiä soopa.vaeltaa@gmail.com. Sitä kautta saa helposti kiinni koko järjestäjätiimin.

SOOPAn tapahtumat ovat päihteettömiä.

SOOPA ei ole virallinen matkanjärjestäjä

Tervetuloa mukaan! Ja ilmoittaudu pian, mukaan mahtuu vain nopeimmat!

Terveisin,

pääsiäisvaellustiimi

By

Easter Hike Sat 23.3. – 1.4. Sarek (Sweden)

Easter hike 2024

WELCOME TO SOOPA’S EASTER HIKE!

SOOPA organizes its traditional easter hike with Hydepakki 23.3.-1.4.2023. This spring the destination is Sarek national park and its surroundings. The area features broad possibilities for hikers with different ambition levels.

Glistening snow, warm sunshine and starry nights. Skiing surrounded by untouched nature. As we all know, Easter time is best spent hiking. And worry not, this year’s destination is spot on as well.

Sarek is one of Sweden’s broadest and oldest national parks. The park features scenery ranging from two-kilometer-peaks to forest-covered riverbanks. There are steep valleys between the mountain ranges, and you could spend the whole week in the wilderness without meeting other wanderers. Sarek is optimal for those seeking adventure, since there can be harsh arctic winds ravaging through the fjells and valleys. However, on the southern side, there are also more sheltered areas and Kungsleden, a well-marked track for those who want more calm conditions.

The easter hike will be done with forest skis, and we will mostly sleep in tents. For about a week, you will explore the area in groups. The group will plan their route theirselves, and depending on the group, as well as the conditions, the hike will be forty to hundred kilometers. You need to have basic hiking and skiing skills as well as an ability to adapt to changing conditions in order to join the hike. However, every group will include more experienced winter hikers and the groups will be made to accommodate for different fitness levels, hiking experience and distance covered.

If you have little experience in winter hiking, we sincerely encourage you to practice your skills on shorter trips. You are also welcome to come learn more and discuss with experienced hikers, as we organize info events in Oulu (20.2.) and Espoo (26.2). Especially if you’re considering going on your first winter hike, it is highly recommended to join. We will talk about winter hiking in general, the equipment required and safety measures. More info below.

Oulu Tuesday 20.2. 18

Info in SOOPA’s kolo.

Contact person Antti Pekkala 044-344 2386

Espoo Monday 26.2. at 18

Info at Otaniemi Undergraduate center (Otakaari 1) room M145a, 

If you don’t find your way, contact telegram @kyngben.

PRACTICALITIES

We are leaving from Oulu at 23.3. on Saturday morning and return to Oulu on Monday evening 1.4. The schedule will take train connections from and to south Finland into account so that also southerners can easily join the hike.

The price of the hike is 130 euros. That includes transportation from Oulu to Kvikjokk and back, maps of the area as well as sauna and lunch on the way home. In addition, the participants have to be members of SOOPA (see: Joining SOOPA). 

If you need to borrow any equipment, please ask about them from SOOPA’s equipment master).

SIGN-UP

If your inner explorer got excited, enroll to the hike by filling up the registration form.

Sign-up is open till 2.3. which is also the deadline for the payment.

We will hold a meeting for all participants on 11.3. to inform about all practicalities and answer questions. The meeting will be held online (link will be shared with the participants later).

SOOPA’s events are alcohol free.

SOOPA is not an official tour operator.

See you on the hike,

Easter Hike committee

By

Kaamosvaellus pe 29.12. – pe 5.1. Kemihaara, Korvatunturi, Vongoiva, Tuntsa (110€)

[English version]

SOOPAn perinteinen kaamosvaelluksen ilmoittautuminen on alkanut ja nyt sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan ja kokea Lapin luonto kaamoksen aikana. Vaellus toteutetaan yhteistyössä Hydepakin kanssa.

Tänä vuonna vaellusbussi kuljettaa meidät Itä-Lapin taianomaisiin maisemiin, jossa lähtöpaikkana toimii Kemihaara. Kemihaaran erämaa-alueella sekä Urho Kekkosen kansallispuiston eteläosassa pääset hiihtämään aapasoilla, metsissä ja tuntureilla, ja alueella on muutamia tunnelmallisia tupia ja saunoja. Lähdemme yhdessä aamulla bussilla Oulusta 29.12.2023 ja paluu Ouluun 5.1.2024. Retki kustantaa 110€ sisältäen kyydit Oulusta sekä saunan ja ruokailun vaelluksen päätteeksi. Ilmoittautuminen tapahtuu alla olevan linkin kautta 27.11.2023 mennessä tai kunnes kaikki paikat ovat täynnä (vaellukselle mahtuu 48 osallistujaa). Huomioithan että SOOPAn vuoden 2024 jäsenmaksu tulee olla maksettuna ennen vaellusta. Ilmoittautumislomakkeessa lisätietoa maksuista.

Ilmoittautuminen on auki 1.11-27.11.

Ilmoittaudu tästä.

SOOPA tarjoaa kartat ja lainaa teltat vaellukselle. Suksia ja muita varusteita on mahdollista vuokrata SOOPAlta. Kyselyt vuokravarusteista osoitteeseen varustevuokraus.soopa[at]gmail.com. Huomaathan että lainattavia varusteita on rajallinen määrä. Lisätietoa varusteista ja muutenkin vaeltamisesta. Käy varustelista läpi ennen ilmoittautumista ja varmista puuttuvien varusteiden saaminen vaellukselle!

Vaikka kaamosvaellus vaatiikin jonkin verran retkeilytaitoja ja kykyä sopeutua nopeasti vaihteleviin ja vaativiin olosuhteisiin, ovat kaikki hiihtotaitoiset aloittelijat tervetulleita! Ilmoittautuneet jaetaan 4-6 henkilön ryhmiin ilmoittautumislomakkeen kysymysten perusteella. Ryhmäjaossa huomioimme, että jokaisessa ryhmässä on kokeneempia talvivaeltajia. Majoittuminen tapahtuu vaelluksella ensisijaisesti teltassa tai mahdollisesti autio- tai varaustuvassa. Autiotuvissa tulee noudattaa tupaetikettiä.

Aikataulu: Bussi lähtee Perjantaina 29.12.2023 Oulusta 7.00 ja paluu 5.1.2024 viimeistään klo 19.45 Ouluun.

SOOPA järjestää maanantaina 13.11. klo 19 talvivaellusinfon, jossa on mahdollista kysyä talvivaeltamisesta ja varusteista kokeneemmilta vaeltajilta. Tapahtuma järjestetään etänä Google Meetissä.

MITÄ                                      Kaamosvaellus

MISSÄ                                    Kemihaara Korvatunturi Vongoiva Tuntsa

MILLOIN                               29.12.2023-5.1.2024

MITÄ MAKSAA                    110€ + SOOPAn jäsenmaksu

Mikäli tulee mitään kysyttävää, olethan rohkeasti yhteydessä tapahtuman järjestäjiin.

Yhteystiedot: soopa.vaeltaa@gmail.com

Terveisin Kaamosvaellustiimi

By

Winter Hike Fri 29.12. – Fri 5.1. Kemihaara, Korvatunturi, Vongoiva, Tuntsa (110€)

It’s soon time for SOOPA’s traditional winter hike to Lapland! Registration for the hike is open now. The hike is organized in cooperation with Hydepakki.

This year we will be heading to Kemihaara and its surroundings in Eastern Lapland. Kemihaara Wilderness Area and the southern part of Urho Kekkonen National Park have various beautiful landscapes for skiing, and some cozy wilderness huts and saunas. We will leave from Oulu in the morning 29.12.2023 and return to Oulu in the evening 5.1.2024. The hike costs 110€, including bus transfer, and sauna and lunch at the end of the hike. There will be room for 48 people. Registration is open until 27.11. (or until the hike is full). The hike and SOOPA membership fee for the year 2024 must be paid at the time of registration. Payment instructions are in the registration form.

Registration for the hike is open 1.11.-27.11.

Register for the hike here.

SOOPA will provide tents and maps for all groups. Other equipment such as skis can be rented from SOOPA. Please note that there is only a limited amount of equipment. All questions related to equipment can be sent to the equipment manager varustevuokraus.soopa[at]gmail.com. Read more info about hiking in wintertime and review the gear list for winter hike. Check the gear list before the registration and make sure that you can get all the needed gear for the hike.

Although the winter hike requires some hiking skills and the ability to adapt quickly to changing and demanding conditions, beginners are welcome as well! All you need is equipment, a good attitude and basic cross country skiing abilities (downhill skiing skills are not enough). All the people joining the hike will be divided into groups of 4-6 people so that everyone can be in a group with suitable pace and each group has enough previous hiking experience. Accommodation during the hike happens in tents or in reservable wilderness huts. Open wilderness huts can be used only if there is room and hut etiquette must be followed.

Preliminary schedule: The bus leaves from Oulu on Friday 29.12.2023 at 7:00. We aim to return to Oulu on Friday 5.1.2024 latest at 19:45.

If you haven’t participated in SOOPA hikes before or if you have questions about winter hiking, you should attend the information meeting regarding the hike on Monday 13.11. at 7pm. The meeting is held online in Google Meet.

WHAT Winter skiing hike

WHERE Kemihaara Korvatunturi Vongoiva Tuntsa

WHEN Fri 29.12.2023 – Fri 5.1.2024

HOW MUCH 110 € + SOOPA’s membership fee

Don’t hesitate to contact us via email if you have any questions: soopa.vaeltaa[at]gmail.com.

Regards,

Winter hike team

By

Syysvaellus 26.8.-3.9.2023. Kaldoaivi (Suomi), Varangi (Norja) [VIP ke 26.7.]

SOOPA ei järjestä omaa syysvaellusta tänä vuonna. Hydepakki järjestää syysvaelluksen, ja toivomme, että soopalaiset ilmoittautuvat runsain määrin siihen vaellukselle. Vaellus on 26.8-3.9 Kaldoaivin erämaassa sekä Norjanpuolella Varangin niemimaalla. Ilmoittautuminen on jo käynnissä ja päättyy 26.7 tai kun kaikki paikat ovat täynnä.

ENGLISH: SOOPA is not organizing own autumn hike this year. We will do this years hike with Hydepakki. The hike is on 26.8-3.9 Kaldoaivi wilderness and the Varanger Peninsula on the Norwegian side. Registration is open and ends 26.7 or until there are no places left. There is no english info, please use translator to translate this text and texts in hydepakki.fi.

MIHIN MENNÄÄN?

Tällä vaelluksella on kaksi kohdetta: Kaldoaivi Suomen Lapissa ja Varangin niemimaa Norjassa. Kaldoaivi on Suomen laajin erämaaalue, jossa on vähän polkuja ja tupia – siis todellista villiä luontoa. Se on matalahkoa puutonta tunturiylänköä, jota rikkovat lukuisat pienet vesistöt ja suoalueet, joista osa on palsasoita. Monet jyrkät jokilaasot ovar reheviä ja lehtomaisia. Kaldoaivi on myös erityisesti kalastajien suosiossa. Lisätietoa Kaldoaivista.

Varangin niemimaan kansallispuisto on matalien tunturien, laajojen kivikoiden aluetta ja vihreiden nummien aluetta. Kartan korkeuskäyrien ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sieltä löytyy myös jyrkkiä ja jylhiä korkeuseroja. Esimerkiksi Nattfjelldalenin rotkolaakso ja sen päästä löytyvä iso vesiputous ovat lähellä tietä sijaitseva helposti saavutettava elämys. Lisätietoa Varangista.

MITÄ TÄMÄ SITTEN KUSTANTAA?

Vaelluksen arvioitu hinta on reilu satanen, sisältäen bussikuljetuksen ja paluumatkan saunan. Lisäksi SOOPAn jäsenmaksu vuodelle 2023 tulee olla maksettuna.

KOSKA PITÄÄ ILMOITTAUTUA?

Vaellukselle mahtuu mukaan 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, ja ilmoittautuminen on auki 26.7. asti, tai kunnes paikkoja ei enää ole jäljellä. Nyt ilmoittautuneita on n. 30 eli paikkoja on parikymmentä jäljellä.

KUKA VASTAA KYSYMYKSIINI?

Laita rohkeasti postia osoitteeseen pihla.toivanen[at]hydepakki.fi tai iida-liisa.kuokka[at]hydepakki.fi

MILLAISET VARUSTEET?

Jos tämä on ensimmäinen kertasi pitkälle ryhmävaellukselle, niin tutustu yleisiin retkiohjeisiin tästä sekä syysvaelluksen ohjeisiin ja varustelistaan. Koska nyt järjestäjänä on Hydepakki, niin kaikki kuvaukset eivät päde.

SOOPA lainaa vaellukselle osallistuville tarvittaessa teltat vaelluksen ajaksi. SOOPAlla on myös vuokrata muutamia makuupusseja ja rinkkoja. Jos sinun tarvitsee lainata telttoja tai vuokrata varusteita, niin ota yhteys SOOPAn varustehoitajaan: varustevuokraus.soopa[at]gmail.com

MISSÄ LISÄTIETOA JA ILMOITTAUTUMINEN?

Vaelluksen kuvauksen, ohjeet ja linkin ilmoittautumiseen löydät Hydepakin sivuilta kohdasta Lapin vaellus 2023

By

Syysvaellus 20.8.-27.8. Kilpisjärvi & Norja (95€)

MITÄ Ikimuistoinen syysvaellus, upeita maisemia ja hyvää seuraa
MISSÄ Kilpisjärven ympäristö ja Norjassa Lyngenin alpit (Oteren) sekä Øvre Dividal -kansallispuisto
MILLOIN La 20.8. – La 27.8.2022
MITÄ MAKSAA 95€ ja jäsenmaksu 2022
MISTÄ LÄHDETÄÄN Bussi Rovaniemeltä

ILMOITTAUTUMISEN TAKARAJA 8.8. klo 23:59
LISÄKYSYMYKSET soopa.vaeltaa@gmail.com
LISÄTIEDOT http://www.soopa.fi/ohjeet/syysvaellus/
ILMOITTAUTUMINEN https://forms.gle/pasV7GqzzR6ksKBc9

KUKA JÄRJESTÄÄ Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA ry

Tervetuloa mukaan SOOPA:n vuosittaiseen syysvaellukseen, joka tänä vuonna suuntaa Øvre Dividalin kansallispuistoon, Lyngenin eteläosaan sekä Kilpisjärven ympäristöön. Matkustus vaellukselle tapahtuu linja-autolla ja junalla. Lähtöpäivänä 20.8. linja-auto lähtee Rovaniemeltä 7:45 (juna saapuu 7:30) ja Rovaniemelle matkustus tapahtuu omakustanteisesti junalla, linja-autolla, kimppakyydillä tms. Paluu tapahtuu lauantaina 27.8. samalla matkustusjärjestelyllä kuin menomatka bussin ollessa Rovaniemellä viimeistään kello 17:00 (juna lähtee 17:40) . (Aiemmista vaelluksista poikkeava matkustustapa johtuu kohonneista polttoainekustannuksista. Bussi Oulusta olisi ollut liian kallis. Omakustanteisuuden kompensoimiseksi laskimme vaelluksen normihintaa 15€, 110€:sta -> 95€:oon.

Jaamme porukan 4–6 hengen ryhmiin mieltymysten ja kuntotason mukaan ilmoittautumislomakkeen tietojen perusteella. Varmistamme kuitenkin, että jokaisessa ryhmässä on riittävästi kokemusta vaelluksen turvalliseen onnistumiseen. Majoittuminen tapahtuu teltoissa. Autiotuvissa yöpyminen on myös mahdollista, mikäli sellaisia reitille osuu.

Vaelluksen hintana on 95 euroa mikä sisältää bussikuljetukset Rovaniemeltä, kartat sekä loppuruokailun ja –saunan vaelluksen päätteeksi Kilpisjärvellä. Tarvittaessa SOOPAlta pystyy lainaamaan tai vuokraamaan varusteita, kuten telttoja (ks. http://www.soopa.fi/ohjeet/varustevuokraus/). Soopan tapahtumat ovat päihteettömiä. Joten jos kaunis ruskan värjäämä erämaa sekä uskomaton kokemus mahtavassa seurassa kiinnostavat, ilmoittaudu mukaan – nopeimmat 48 ilmoittautujaa lunastavat paikat!

Vaellukselle osallistutaan vain oireettomana. Mikäli joudut perumaan matkan sairastumisen tai koronaoireiden takia, niin näissä tapauksissa SOOPA palauttaa osallistumismaksun ja myös jäsenmaksun pyydettäessä. Myös mikäli osallistujamäärä on liian pieni vaelluksen kannattavaan järjestämiseen,niin koko vaellus perutaan ja Soopa palauttaa osallistujille kyseiset maksut.

Ilmoittautuminen päättyy 8.8.2021
Ilmoittautumislomake

Kohde-esittelyt (helposta maastosta vaikeimpaan)

  • Rento – erityisesti nautiskelijoille ja päivämatkalaisille sekä vasta alkaneille vaeltajille:
    Käsivarren erämaa-alue on Kilpisjärveltä pohjoiseen on Suomen jylhintä erämaa-aluetta. Vaikka maasto on paikoin vaikeakulkuista, niin alue sopii hyvin myös vaellusharrastuksen alussa oleville. Mukavuutta tarjoaa lyhyiden päivämatkojen päässä olevat autio- ja varaustuvat. Alue on myös paljon retkeilty, niin käytetyimmät kulkureitit erottuvat maastosta selkeästi. Tunnetuin alueen reiteistä on pohjoismainen Kalottireitti Kilpisjärveltä pohjoiseen. Vaelluksen kruununa odottaa Suomen korkein kohta Halti 1324m. Kalottireittiä voi vaeltaa myös Ruotsin suuntaan esim. Barras-tunturille.
  • Reipas – erityisesti pitkiä vaelluspäiviä toivoville vähän kokeneemmille hyväkuntoisille vaeltajille:
    Øvre Dividal -kansallispuisto Norjassa on suomalaisille aika tuntematon. Sinne on pitkä matka ja sen matkan varrella on monta houkutusta valita vaelluspaikka lähempää. Pitkä matka kuitenkin kannattaa, sillä Norjan puolella on “ruoho vihreämpää”. Nimittäin golf-virran vaikutuksesta luonnon kasvu on voimakasta ja Øvre Dividal on mäntyä ja koivua kasvava rehevä laakso, joka tarjoaa erityisesti luonnon harrastajalla iloisia löytöretkiä. Alueella on myös vahva saamelainen kulttuuri. Kansallispuistossa on muutamia tupia, joista osa voi olla varaustupia norjalaiseen tapaan. Matka Øvre Dividaliin on pelkkä menolippu. Jokainen ryhmä vaeltaa sieltä omin voimin Kilpisjärvelle noin 90-120km. Matkalla on useita hienoja huippuja, joilta voi ihailla maisemia niin Norjaan, Ruotsiin kuin Suomeen päin. Vaelluksen voi tehdä kulkien Kalottireittiä Kilpisjärvelle.
  • Rämä – erityisesti kokeneille huippukuntoisille vaellusryhmille, jotka haluavat haastaa itseään kivikossa ja jyrkillä rinteillä:
    Lyngenin alpit on kuuluisa vapaa-laskukohde Norjassa heti Skibottenia kohdalla Storfjorden-vuonon vastarannalla. Lyngenin suoraan merestä kohoavat korkeat terävät huiput (korkein on Jiekkevarri 1833m) muistuttavatkin Alppien huippuja. Lyngenin läheisyys meren kanssa aiheuttaa sen, että elokuun lopulla on jo mahdollisuus kokea kaikki vuodenajat saman vuorokauden aikana. Tämä sään arvaamattomuus yhdistettynä erittäin vaikeakulkuiseen poluttomaan maastoon ilman tupia tarkoittaa, että Lyngen sopii kohteena vain kokeneille ja hyväkuntoisille vaeltajille.

Lisätietoa syysvaelluksesta (sis. Varustelista):
http://www.soopa.fi/ohjeet/syysvaellus/

Muut kysymykset voi lähettää joko osoitteeseen soopa.vaeltaa@gmail.com tai soopan facebook- tai instagram-sivulle (@soopary)

By

Autumn hike 20.8.-27.8. Kilpisjärvi & Norway (95€)

WHAT Unforgettable autumn hike, amazing scenery and great company
WHERE Around Kilpisjärvi in Finland and Lyngen alps (Oteren) and Øvre Dividal in Norway
WHEN Sat 20.8. – Sat 27.8.2022
HOW MUCH 95€ and membership fee 2022
FROM WHERE Bus from Rovaniemi
SIGN UP DEADLINE 8.8. klo 23:59

QUESTIONS soopa.vaeltaa@gmail.com
MORE INFO http://www.soopa.fi/autumn-hike-guide/
SIGN UP FORM https://forms.gle/pasV7GqzzR6ksKBc9
ORGANIZER Oulu University Scouting Association SOOPA ry

Welcome to SOOPA’s annual autumn hike 2022! This year we will be heading to Kilpisjärvi and Øvre Dividal (Norway). We will get there by combination of bus and train. Our bus will leave from Rovaniemi 7:45 am 20.8. and to Rovaniemi you will get by train or bus. Journey home will happen in reverse order on 27.8. The bus will be back in Rovaniemi before 5 pm on 27.8.

The hikers are divided into smaller groups of 4–6 persons according to their personal preferences and fitness level (asked in the sign-up form). We will make sure that every group has sufficient skills to have a successful and safe hike. We will be sleeping in tents. However, sleeping in the open wilderness hut is also possible if there are any on the route.

The price of the hike is 95 euros which includes the bus transportation from Rovaniemi to destination and back to Rovaniemi, maps and sauna and dinner in Kilpisjärvi on the return trip. SOOPA lends and hires tents for the hiking groups. (check Equipment rental | SOOPA). All SOOPA events are alcohol free. Sign-up for an unforgettable experience in the wilderness dressed in beautiful autumn colours and accompanied with great company – the first 48 registrants will be guaranteed a seat!

Only hikers without symptoms can participate. In case you have to cancel the trip due to sickness or covid symptoms, you can reclaim a refund for the participation and membership fees. Also, if the number of participants is under the limit, the whole hike will be cancelled and Soopa will refund all the fees.

The sign-up form. Form will close on August 8nd at 23:59.

Destination descriptions (from easy terrain to hard one)

  • Relaxed – especially for pleasure-seekers and day-trippers, as well as newcomers to hiking:
    The Käsivarsi wilderness area north of Kilpisjärvi is the most rugged wilderness area in Finland. Although the terrain is difficult in places, the area is also suitable for those who are just beginning their hiking hobby. For convenience, there are huts a short daily hike away. The area is also heavily hiked, so the most used trails are visible in the landscape. The best known of the area’s trails is the Nordic Calotte Trail north of Kilpisjärvi. The highlight of the hike is the highest point in Finland, Halti at 1324m. The Nordic Calotte Trail can also be hiked in the direction of Sweden, e.g. to the Barras mountain.
  • Challenging – especially for those looking for a long day’s hiking for slightly more experienced hikers in good physical condition:
    Øvre Dividal National Park in Norway is quite unknown to Finns. It’s a long way to get there and along the way there are many temptations to choose a hiking spot closer. However, the long travelling is worth it, as the ”grass is greener” on the Norwegian side. Namely, the Gulf Stream has a strong influence on nature’s growth, and Øvre Dividal is a green valley of pine and birch trees, which offers joyful discoveries, especially for the nature lover. The area also has a strong Sámi culture. There are a few huts in the national park, some of which may need a key in the Norwegian style. The trip to Øvre Dividal is just a one-way ticket. From there, each group hikes from there to Kilpisjärvi on their own for about 90-120km. There are several fine peaks along the way, from which you can admire the scenery towards Norway, Sweden and Finland. The hike can be done by following the
    The Nordic Calotte Trail to Kilpisjärvi.
  • Extreme – especially for experienced hiking groups in top shape who want to challenge themselves on rocks and steep slopes:
    The Lyngen Alps is a famous free-skiing destination in Norway right next to Skibotten on the opposite shore of the Storfjorden fjord. Lyngen’s high sharp peaks rising directly from the sea (the highest is Jiekkevarri 1833m) resemble the peaks of the Alps. Lyngen’s proximity to the sea means that at the end of August it is already possible to experience all seasons in the same day. This unpredictability of the weather, combined with the extremely difficult pathless terrain with no cover, means that Lyngen is only suitable for experienced and fit hikers.

More information and the gear list can be found at SOOPA Autumn Hike Guide

Gear list for autumn hike | SOOPA

Other questions can be sent either to soopa.vaeltaa@gmail.com or SOOPA’s Facebook and Instagram (@soopary) page.

You can get a taste of the autumn hike on Mehtämikko’s videos.

By

Autumn Hike Guide

The Autumn hike

Soopa organizes annually an autumn hike at the end of August or in the beginning of September. It takes place in the mountaineous regions of either Finland, Sweden or Norway. The autumn hike includes challenging terrain, ever-changing weather and brilliantly colored trees. The ”Ruska” season is very often just starting and the wild berries are ripe for picking.

The terrain

While the ground is yet warm, the hiking terrain varies from the pleasant mountain shrub to the challenging rocky hills or watery swaps. It is not unusual for big rivers and other bodies of water to also make you change your route. Streams and other smaller rivers are waded through. Particularly on the autumn hike, it is possible, that the route you have planned might look simple and short enough on the map, but hiking that few kilometers might take you the whole day. The terrain has effect on how fast you are able to proceed. It is likewise good to keep in mind that a symbol on the map might carry a different meaning in different countries and regions. As an example, it can be assumed that throughout Norwegian mountain areas, there are rocky terrains (even it does not show up in the map). In Finland, however, rocky areas are marked specifically on the map.

The weather conditions

In the mountains, the autumn season begins already in August. The weather can change radically: during a week you can experience windy days, less windy days, rain and sunshine. During the night, the temperature can even drop to below zero. Because of the humidness and wind, the autumn hike can be the coldest hike of the year – therefore remember to take warm clothes and waterproof gear with you! It is not unusual to experience some snow at the end of August. Usually the autumn hike destinations do not provide wilderness huts, so it is more common to sleep in tents. The nights can get a bit chilly, so it is advisable to have a proper sleeping bag and sleeping mat, which can withhold the cold. On the other hand, sometimes the weather has been more like the summer, when it is possible to hike when wearing merely a t-shirt.

Getting around in the area

On the hike, the only means of transport is by foot. Depending on the group, the daily progress can be anything between from 5 to 20 kilometers, and during the week it ranges from 50 to over 100 km. Some days can be a bit more laid-back, and some days might involve doing a day-trip, fishing or climbing up on top a nearby hill or mountain. In the Archives you can find out what has happened on previous autumn hikes: Hike in Loveriver and Kayaking hike in Inari-lake.

Food arrangements

The group divides into smaller groups for cooking. Usually the cooking groups consist of two or three people, and they share one cooker. During the hike, you will need to have breakfast, lunch and dinner everyday. The cooking groups/partners agree upon their food themselves. Take a look here for more tips on hiking food.

Can I go on the Soopa Autumn hike?

Even though you don’t have any previous hiking experience, that is not required. The autumn hike is suitable for beginners and hiking as part of a group is a safe and good way to gain experience. For many people, Soopa has been the place to start hiking in general. Before the hike, all participants are divided into groups of 2 to 6 people according to their fitness level, and their expectations for the hike. These groups hike independently on the route of their choice. When forming groups, we try to take into consideration previous hiking experience and ensure that there are experienced hikers as well as beginners in the same group. Throughout the hike, it is assumed that we will be sleeping in tents.
It is advisable for people going on their first hike into the wilderness, to learn and read about the general principles of hiking, before going on the hike. The guidelines include tips on hiking in a group, how to pack, what gear to take and information about what to do in the case of emergency during the hike and how to resolve difficult situations, that might arise during the hike. It is recommendable even for experinced hikers to read these guidelines, as it can help them find new ideas on how to create an even more successful hike.

How fit do I have to be?

The hike requires being in average shape, and the better shape you are in, the easier and nicer the hike will be to go through. It is our intention to form groups with people from approximately similar fitness levels, so usually there is an appropriate group for everyone. If you haven’t got a clue what shape you are in, you can take a test to evaluate your fitness level. This page have descriptions of some popular fitness tests. If you indeed do take a test, please be sure to fill in the name of the test and your result on the registration form.

Groups and group leaders

During the hike, the participants will be divided into small groups of 2 to 6 people, which proceed independently throughout the hike. The number one criteria for forming the groups is fitness level. Each group should have one or more experienced hikers. Any other expectations of the participants will be taken into consideration if possible. The underlying assumption on how groups work on Soopa’s hikes is based on the notion, that all participants are adults. It basically means that everyone in the has an equal opportunity to take part in the decisions the group makes before and during the hike. Every member of the group should make sure they have all the gear needed for the hike and they know how to use it. First-timers are requested to communicate to their groupleaders about their most important gear: about what kind of a sleeping bag they have, what is their sleeping mat like and what kind of a backpack they have. Especially if they do not have something they or are experiencing difficulties with the gear they have, it is required to give note beforehand – it is easier to arrange things in the city than in the wilderness. And during the hike, everyone should communicate about the problems they are experiencing – tiredness, health issues or trouble with gear. It is always better to be open and frank, before problems escalate to ridiculous measures.
For every group there is an appointed group leader, who more often than not, has already been on many Soopa’s hikes before or is otherwise qualified and an experienced hiker. On Soopa’s hikes, the group leader’s most important single task, is to maintain and uphold communication between different parties. Communication should be facilitated:
– within the group, before and during the hike
– between the group and the organizers of the hike
– by communicating about what gear the group needs to the Soopa storagekeeper or other person resposible for taking care of the storage (e.g. tents, specific gear)
– by transfering knowledge and experiences from previous hikes to especially the first-timers
Each and everyone is responsible for successful communication. Before and during the hike, do talk and decide your route, how often you would like to have a breaks and what are the group’s ambitions and expectations – communication is essential!

Gear-list for the autumn hike

Gearing up for the hike is extremely important. The weather changes rapidly and the items you carry have to be functional and preferably waterproof. This detailed list, of course, is prone to changes – you can also be creative. Though, do not leave out anything mentioned on the list, unless you are absolutely sure you will not be needing it during the hike. If in doubt, ask the organizers, your group leader or other experienced hikers for help. The groups are formed in such a matter, that it might not be necessary to have all the things on the group list (such as tents or cookers), what matters is that some one in the group has something. If you lack any personal gear or equiptment, you can ask around from your friends and other people in Soopa, if you can borrow stuff from someone. On the hike, we will be sleeping in tents, therefore Soopa has about a dozen of tents, which are available for the groups take with them for free. At the end of August, the weather can be already very chilly, so the sleeping bags and sleeping mats should be accordingly warm enough (for sleeping in a tent).
Pack your sleeping bag and clothes that they are waterproof. It is also advisable to ensure that your map, your dry food, the first aid kit as well as any other gear which should not get wet, is protected from water. These items can be packed in plastic bags or special canvas pouches, which are designed for that purpose. At the start of the hike, your backpack will weigh about 15-20 kilograms.

By

Syysvaellus 2018: Lomsdal-Visten, Børgefjell ja Vindelfjällen, 25.8.-1.9.

See english info here )

Oulun yliopiston partiolippukunnan SOOPAn perinteinen syysvaellus suuntautuu täysin uuteen kohteeseen Norjassa. Kohde on samalla eteläisin Norjan kohde, johon SOOPA on suunnannut. Tällä kertaa vaellamme Lomsdal-Visten ja Børgefjell -kansallipuistoissa, jotka sijaitsevat vierekkäin – toinen meren rannalla ja toinen Ruotsin rajalla. Matkalla sinne ohitamme aiemmilta vaelluksilta tutun Vindelfjällen:in tunturialueen Ruotsissa, sinne voi myös lähteä vaeltamaan. Vaellukselle lähdetään Oulusta lauantaina aamulla 25. elokuuta ja paluu on seuraavan lauantai illalla 1. syyskuuta. Eli 6 täyttä vaelluspäivää. Viimeinen ilmoittautumispäivä vaellukselle on 23.7.2018. perjantai 3.8. klo 23:50. (Ilmoittatumisaikaa jatkettu)

 

Voinko osallistua SOOPAn syysvaellukselle? Millaista syysvaelluksella on? Millaisia ihmisiä?

Näihin ja moniin muihin yleisiin kysymyksiin syysvaelluksesta sekä ohjeellisen varustelistan löydät tästä. Jos olet vähän vaeltanut tai ensi kertaa ryhmävaelluksella tai SOOPAn vaelluksella, niin on erittäin tärkeää, että luet linkatun ohjesivun huolellisesti!

SOOPAn vaellus poikkeaa yksin tai kaksin vaeltamisesta merkittävästi, koska vaellukset ovat ryhmävaelluksia, joissa ryhmän yhteistoiminta ja ryhmädynamiikka muovaavat vaelluksen kulkua. Vaelluksillemme osallistuvat henkilöt ovat täysi-ikäisiä, yleensä yliopiston tai ammattikorkeakoulun tulevia, nykyisiä tai valmistuneita opiskelijoita ympäri Suomen sekä vaihto-opiskelijoita ympäri maailman.

Opiskelu tai opiskelemattomuus ei kuitenkaan ole pääsyvaatimus tai rajoite. Tärkeintä on iloinen, utelias ja reipas asenne, riittävä kuntotaso sekä terveys, ja tahto osallistua ryhmän toimintaan. Vaeltajiamme yhdistää samanlainen kiinnostus luonnossa liikkumiseen ja uusien elämysten löytämiseen. Kokemuksemme mukaan ihan toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat ryhmäytyneet erinomaisesti ja löytäneet uusia ystäviä vaelluksiltamme. Ja aina voit pyytää kaverisi mukaan vaellukselle.

 

Vaellusalueet

Lomsdal-Visten-kansallispuisto mainitaan Norjan Sarekina. Sillä tarkoitetaan jylhää, vaativaa vaellusmaastoa, jossa on suuria korkeuseroja, vaikeita jokien ylityksiä, vähän merkittyjä polkuja, vähän muita vaeltajia ja muutama tupa. Sijainti meren rannalla tarkoittaa myös nopeita sään vaihteluja ja paljon sadetta. Lomsdal-Visten -puiston matalammat reuna-alueet mainitaan sopivan jopa perheen kanssa vaeltaville. Maastosta löytyy vuoria, vuonoja, koskia, luolia ja merilintuja. Lisätietoa löydät esitteestä ja alueen näet tästä kartasta.

Børgefjell on taimenen kalastajan kirkasvetinen paratiisi. Karu, villi ja syrjäinen kuvaavat aluetta hyvin. Puiston itäosan tunturien jylhyyttä korostaa musta graniitti. Puistoon pätee aika samat luonnehdinnat kuin Lomsdal-Visteniin yllä. Sijainti sisämaassa hieman suojaa kovimmilta rannikon sateilta. Yhtenäinen ylänköalue on vähemmän vaativa vaellettava kuin Lomsdal-Vistenin korkeuserot. Lisätietoa löydät esitteestä ja alueen näet tästä kartasta.

Vindelfjällen on Ruotsin suurin yhtenäinen luonnonsuojelualue. Sen laajasta monipuolisesta maastosta löytyy jokaiselle vaeltajalle jotain: korkeita tuntereita, vetisiä soita, metsiä ja paljakkaa. Ruotsin kuuluisin retkeilyreitin toinen pää on Hemavanissa. Siinä on helppo aloituspaikka selkeää merkittyä reittiä hakeville. Vindelfjällen soveltuu hyvin ensikertalaisille vaeltajille merkittyjen reittien, siltojen ja tupien vuoksi. Lisätietoa löydät esitteestä ja alueen näet tästä kartasta.

 

Vaellusjärjestelyt

Vaellusjärjestelyt ovat seuraavat:

  1. Ennakkoilmoittelu kohteesta ja vaelluksen ajankohdasta
  2. Ilmoittautumisaika alkaa. Vaelluksen tarkat tiedot julkaistaan sähköpostilistoilla ja facessa. Ilmoittautumislomake avataan.
  3. Ilmoittautumisaika päättyy 23.7. perjantaina 3. elokuuta 23:50.
  4. Ryhmäjakokokous, jonka jälkeen ryhmäjako sekä tarkemmat vaellusohjeet tiedotetaan osallistujille
  5. Vaelluskokous, jossa ryhmäläiset tapaavat toisiaan ja järjestäjiä. Siellä myös sovitaan vaelluksen käytännön järjestelyistä, kuten ryhmien reiteistä sekä ryhmäkohtaisista varusteista ja ruokaryhmistä. Vaelluskokous on sunnuntaina 5.8. 12.8. klo 15 SOOPAn kololla (F1 ovella ulkona on ovisummeri).
  6. Ryhmät järjestäytyvät, vaeltajat hankkivat viimeiset varusteet, järjestäjät kopioivat kartat
  7. Lähtöpäivä koittaa lauantaina 25.8
  8. Kuuden päivän vaellus
  9. Paluumatka alkaa amulla 1.9., jolla pysähdymme peseytymään ja ruokailemaan (kuuluu vaelluksen hintaan)

 

Bussimatka ja aikataulu

Matkaan lähdetään tilausajobussilla. Lähtöpäivänä lauantaiaamuna 25.8. bussin kyytiin pääsee Oulun linja-autoasemalta, Tuirasta Merikoskenkadulta sekä Linnanmaalta T2-oven edustan bussipysäkiltä. Lähtö on noin kello 7 aamulla Linnanmaalta. Lähtöaika linja-autoasemalta sovitetaan etelästä tulevan aamujunan mukaan, juna on 23:13 Helsinki – 08:12 Oulu InterCity 273. Eli bussi pakattuna ja Norjaa kohden 8:30, Hemavanissa n. 18:30 ja Norjassa n. 20-22.

Paluupäivänä 1.9. Ouluun saavutaan alkuillasta/illasta n. 20:30, jotta ehditään etelään lähtevään junaan. Bussista voi jäädä pois samoissa paikoissa kuin lähtöpäivänä.Vaelluksen paluupäivälle ennen pitkää kotimatkaa on varattu sauna ja lounasruokailu, jotka kuuluvat vaelluksen hintaan. Peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet voi jättää vaelluksen ajaksi bussiin, mielellään omalla nimellä varustettuun kassiin.

 

Ilmoittautuminen

Vaellukselle ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 23.7.2018 perjantaina 3.8. klo 23:50.

Jos bussissa on tilaa, viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen voi vielä jälki-ilmoittautua ottamalla yhteyttä vaelluksen järjestäjiin (soopa.vaeltaa(at)gmail.com). Jälki-ilmoittautumisesta peritään 15 euron lisämaksu, joka tulee maksaa ilmoittautumisen yhteydessä. Koska jälki-ilmoittautuminen tapahtuu ryhmäjaon jälkeen, niin emme voi taata jälki-ilmoittautuneelle paikkaa juuri hänen kuntoonsa ja kokemukseensa sopivassa ryhmässä.

SOOPAlla on oikeus evätä henkilön osallistuminen vaellukselle, mikäli katsotaan, että henkilö on vaaraksi itselleen ja/tai muulle ryhmälle. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi riittämätön kuntotaso, terveydentila tai hankaluudet yhteyden saamisessa. Eväystilanteen sattuessa vaelluksen maksut palautetaan henkilölle.

Mikäli vaellus joudutaan perumaan osallistujien vähäisyyden takia, palautetaan jo maksetut osallistumismaksut sekä halutessasi myös SOOPAn jäsen-/kannatusjäsenmaksu, ellet ole osallistunut / osallistumassa muuhun toimintaan vuoden aikana.

Vaellukselle osallistujien tulee olla SOOPAn jäseniä.

SOOPAn tapahtumat ovat päihteettömiä.

 

Hinta ja maksuohjeet

Vaelluksen hinta on 95 euroa. Hintaan kuuluvat kartat, matkat sekä sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi. Vakuutus ei sisälly hintaan, joten jokaisen lähtijän tulee huolehtia siitä itse. SOOPAn jäsen- tai kannatusjäsenmaksu vuodelle 2018 tulee olla maksettuna viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä 23.7.2018. 3.8.2018 Ilmoittautumistasi ei oteta huomioon, jos et ole maksanut maksuja ajoissa.
Katso tästä: SOOPAan liittyminen sekä maksuohjeet jäsenmaksulle ja vaellusmaksulle.

 

Kysymykset ja lisätiedot

Lisätietoja vaellukseen liittyvistä asioista saat ottamalla yhteyttä vaelluksen järjestäjiin: soopa.vaeltaa(at)gmail.com

 

Tervetuloa mukaan vaellukselle,

toivottaa Syysparttio

 

 

By

Autumn hike 2018: Lomsdal-Visten, Børgefjell and Vindelfjällen, 25.8.-1.9.

SOOPA’s (University of Oulu Scout Troop) traditional Autumn Hike this year will be heading to a totally new area in Norway. That area is also the southmost area that SOOPA has explored in Norway. This time we are heading to National parks of Lomsdal-Visten and Børgefjell. Those parks are right next to each other. the first is in the coast with fjords and the other next to border of Sweden. On the bus travel we will also pass the familiar (from other SOOPA hikes) area of Vindelfjällen. You can also leave the bus earlier and go to hike Vindelfjällen if you like.

Bus will be leaving Oulu early in the morning in 25th August and we will return in the evening of 1st September. So we will have 6 full days of hiking. Sign-up at no later than Monday the 23th of July 11:50pm Friday the 3th of August 11:50pm (sign-up time continued)

Can I take part of the SOOPA hike? What it is like to hike in autumn time? What kind of people are other hikers?

Answers to questions above and many other about autumn hike including gear list you will find from this page. If you have not hiked a lot before, you are  first timer in group hike or SOOPA hike then it is absolutely necessary for you to read carefully that page!

Hiking with SOOPA differs from hiking alone or pairs significantly. SOOPA hikes are group hikes that means that group must work together and group dynamics shape the spirit of the hike. People participating our hikes are adults, usually future, present or past students of universities of Finland and exchange students from all over the world.

However student status is not the qualification for the hike nor missing student status restriction to take part to the hike. The most important aspects are cheerful and brave attitude, curious mind, adequate fitness and health and a will to take part of the group.

Our hikers have mutual interest in hiking and experiencing the nature. According our experience even people that did not know each other before the hike have made the group work perfectly and found new friends from the hike.

Hiking areas

Lomsdal-Visten national park has a reputation as the Sarek of Norway (Sarek in Sweden is the largest protected wilderness area in Europe and known for a rugged terrain and area without tracks or huts). Lomsdal-Visten has the challenging landscape with high altitude differences and difficult river crossings, few trails and only few cabins. You have to carry with you all you need, calculate good time and be prepared for really inexhaustible weather. Area is characterized by heavy rain and frequent weather changes. Surrounding areas of Lomsdal-Visten are easier to hike and are suitable for first timers also. From Lomsdal-Visten you can find mountains, fjords, streams, caves and birds. You will find more info from this leaflet and you can see map here.

Børgefjell a paradise for trout fishing. Remote, rugged and wild are three words that perhaps characterize Børgefjell best. Eastern part of the park have fjells of dark granite. Most of the characteristics above about Lomsdal-Visten are valid for also to Børgefjell. It is maybe not that rainy and it is easier to hike than Lomsdal-Visten. You will find more info from this leaflet and you can see map here.

Vindelfjällen is the largest nature reserve in Sweden. Its diverse terrain offers something for every hiker: high mountains, wet swamps, forests and treeless plateau. The most popular hiking route Kungsleden starts from Hemavan. That is easy place to start hiking with marked track and several huts (you need to pay for sleeping there). Vindelfjällen is good are for first time hikers because of marked paths, bridges over streams and huts. You will find more info from this leaflet and you can see map here.

Hike Schedule

SOOPA is organizing autumn hike with following steps:
1. Pre-info about target and hike date
2. Sign-up time starts. Autumn hike is published in email lists and facebook. Sign-up form is now open
3. Sign-up time ends 23th July Friday the 3th of August 11:50pm
4. Group forming. After that groups and hike instructions are sent to hikers
5. Hikers meeting where hikers meet with their own group and also SOOPA organizers will be there. In that meeting groups will agree about their routes and other mutual issues. Hikers meeting is in Sunday 5th August 12th August in SOOPA kolo (locate F1 door from outside Oulu University and press SOOPA door bell)
6. Groups organize themselves, hikers buy last missing gears, organizers copy maps to hikers
7. Hiking bus starts 25th of August
8. Six days of hike
9. Return day 1st September. We will stop to have a dinner and bath (includes in to hike price)

 

Bus schedule

We will travel to the hiking area by bus. Bus will start early in the morning in Saturday 25th August. Pick-up schedule and places are the following: 1) 7:30 a.m. Linnanmaa parking area near T2 door (Uni. campus). 2) 8 a.m. Tuira (Merikoskenkatu) and 3) 8:15 a.m. the Central Bus Station in the city centre (we are going to wait morning train InterCity 273, 23:13 Helsinki – 08:12 Oulu). Bus leaves Oulu 8:30 a.m. and will be in Hemavan about 6:30 p.m. and in Norway about  8-10 p.m.

We will return back to Oulu on Saturday evening 1th of September about 8:30pm. When we return to Oulu, you can be dropped off at the same places.
The departure and arrival times will be arranged according to the arrival/departure times of the trains from southern Finland.
The exact schedule for the hike will be announced later in the instructions sent to the hikers after the sign-up period has ended.

Before returning back home we will have sauna and after-hike meal, which are included in the price. Please note that you should take along towels, swimming suit, shampoo and fresh clothes in a separate bag for the after-hike sauna. Those things can be left on the bus during the hike so you do not have to carry them with you for a week.

 

Signing up

Sign up for the hike with this online form. The last day for registration is 23th of July 2018 Friday the 3th of August 11:50pm before midnight. This is also when all the payments for the hike are due. If you sign up after this it will cost 15 euros extra and you should also send email to the hike organizers about your participation. Sign up after is only possible if there are places free in the bus and proper group for you can be found.

SOOPA has the right to deny the hike from a person who is seen as dangerous to himself or the group. This might occur due to some of following reasons: poor fitness level, lack of hiking skills or health condition. In such a case, all payments will be reimbursed to that person.

If SOOPA must cancel the hike for some reason, all payments will be reimbursed, and you can also ask the membership fee back if you do not plan to attend any other SOOPA events

SOOPA hikes are member only so all hikers must pay SOOPA membership free.

All SOOPA’s events are alcohol-free.

 

Price and payment

The price for the hike is 95 euros. The price includes transportation from Oulu to the hiking area and back, sauna and a buffet lunch on the way back, and a map of the hiking area. The price does not include any insurance. Everyone needs to get one individually. The participants must also pay SOOPA’s member or supporting member fee for the year 2018 to take part in the hike. Please follow the instructions for becoming a SOOPA member and paying the membership fee.

All payments have to be made to SOOPA’s bank account:

IBAN: FI72 574136 20057718
SWIFT/BIC: OKOYFIHH
Reference number: 11565
Sum: 95 euros + SOOPA’s member or supporting member fee for the year 2018

The payments for the hike have to be paid to SOOPA’s bank account by 23rd of July at the latest, so we recommend that you can pay it right after signing up. Those who have not paid the participation fee for the hike or SOOPA’s membership fee by the deadline will not be considered as participating on the hike. If they still want to join the hike, they must follow the instructions for late sign-up. If it is not possible for you to pay to SOOPA’s bank acocunt then ask your finnish friend use her bank account to pay on behalf of you. In that case ask your friend to enter your name to the message field.

Contact information

If you have more questions about the hike
contact soopa.vaeltaa(at)gmail.com

Welcome to the Autumn hike!
SOOPA Autumn Hike committee