SOOPAn logoSOOPA ry, Oulun yliopiston partiolippukunta

By

Kaamosvaellus 2014 Kilpisjärvelle

SOOPAn vuosi alkoi reippaasti kaamosvaelluksella, joka tänävuonna suuntautui Kilpisjärven suunnalle, Käsivarren erämaa-alueelle. Vaellus meni hyvin, vaikka välillä heikko sää haastoi vaeltajia tuulen ja sumun voimalla. Lumitilanne alueella oli hyvä, mutta toki tunturissa tuuli oli puhaltanut nietokset koviksi valkeiksi tasangoiksi. Vaelluksella saimme kuitenkin myös nauttia kauniista päivästä tunturissa ja yhtenä iltana taivaalla näkyi linnunrata ja heikosti revontulia. Lumisten tunturien lisäksi matkan varrella näimme toki paljon poroja sekä mm. ketun ja kiirunan jälkiä. Ja paluumatkalla sauna ja ruoka maittoivat Harrinnivan matkailukeskuksella.

Tulevia vaelluksia innolla odottaen
-Eero

One Response to Kaamosvaellus 2014 Kilpisjärvelle

  1. Vinkkinä seuraaville vuosille: jos ennen Kaamokselle lähtöä on hirveästi lauhakelejä, ei kannata liikaa haaveilla vesivirtojen ylittämisestä. Tai sitten ottaa uintikamppeet mukaan.