SOOPAn logoSOOPA ry, Oulun yliopiston partiolippukunta

By

Kaamosvaellus Saariselälle ja Hammastunturiin 29.12.2014 – 5.1.2015

Kaamosmainos2015-pieni

Erämaan tunnelmaa, kiireettömiä hetkiä autiotuvan lämmössä, hyvää seuraa, huonoja juttuja, vauhdikkaita laskuja ja tiukkoja nousuja, itsensä voittamista ja muuta sellaista, josta kotisohvan ääressä ei voi edes haaveilla. (ryhmä Reipas V, Kaamosvaellus 2007)

Oulun yliopiston partiolippukunnan SOOPAn perinteinen kaamosvaellus suuntautuu vuorostaan Koillis-Lapin tunturimaisemiin ja autiotupien lämpöön. Pääkohteena on monelle tuttu Saariselkä, joka sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston liepeillä. Myös Hammastunturin erämaa-alueen suuntaan voi lähteä. Vaellukselle lähdetään Oulusta maanantaina 29. joulukuuta illalla ja paluu on maanantaina 5.1 illalla. Mukaan voit lähteä riippumatta siitä, oletko partiolainen tai onko sinulla aikaisempaa vaelluskokemusta.
Read More

By

Sivut otettu käyttöön

Hei! Täten julistan nämä SOOPAn uudet nettisivut virallisesti käyttöönotetuiksi.

Sivuja päivitellään ja muokataan tahdilla ”hiljaa hyvä tulee”, joten jos huomaat jotakin hämmentävää, kerro asiasta vaikkapa hallituksen edustajalle (tai jollekulle muulle päivitysluvalliselle), niin tiedä vaikka asialle joskus tehtäisiinkin jotain. 😉

Edelliset sivut palvelevat vanhaan tapaan, joskin päivittämättömänä, osoitteessa: http://www.student.oulu.fi/~rysoopa

Tietoa tapahtumista saat ENSISIJAISESTI sähköpostilistalta lists.oulu.fi/mailman/listinfo/soopa, mutta kyllä tännekin isoimmista tapahtumista asiaa pistetään.

 

-Yntti

By

Syysvaellus Pohjois-Ruotsiin, Akka-järven ympäristöön 23.-30.8.2014

Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPA kutsuu sinut mukaan perinteiselle syysvaellukselleen, joka suuntautuu tänä vuonna Pohjois-Ruotsin komeisiin tunturimaisemiin Akka-järven ympäristöön. Akka-järven ympärillä sijaitsee Stora Sjöfalletin kansallispuisto ja sen eteläpuolelle jäävät Padjelantan ja Sarekin kansallispuistot ja pohjoispuolelle Kebnekaisen alue. Lisäksi matkan varrella sijaitsee Muddus-kansallispuisto, johon voi myös halutessaan jäädä vaeltamaan. Vaellukselle lähdetään Oulusta lauantaina aamulla 23. elokuuta ja paluu on seuraavana lauantaina illalla 30. elokuuta.

Viimeinen ilmoittautumispäivä vaellukselle on 20.7.2014.

SOOPA syysvaellus Sarek Ruotsi

SOOPA syysvaellus Ruotsin Sarekiin

Millaista syysvaelluksella on?

SOOPAn syysvaellus on viikon mittainen vaellus haastavissa tunturimaisemissa. Sulan maan aikana maastot voivat vaihdella helposta tunturivarvikosta erittäin hankalakulkuiseen rakkakivikkoon tai vetiseen suohon ja eteen tulee todennäköisesti myös purojen ja jokien ylityksiä. Säät voivat vaihdella laidasta laitaan: viikon aikana ehtii hyvin olla tuulta, tyyntä, sadetta ja poutaa ja varsinkin öisin lämpötila voi laskea nollan alapuolelle. Vaelluksella liikutaan jalan ja ryhmästä riippuen matkaa kertyy viikossa noin 50 kilometristä reiluun sataan kilometriin. Osa vaelluspäivistä voi olla kevyempiä lepopäiviä ja jonakin päivänä voi käydä vaikkapa päiväretkellä. Arkistossa voi tutustua SOOPAn aikaisempien syysvaellusten reissukuvauksiin.

Akka-järveä ympäröivillä tunturialueilla on valittavana sekä helpompaa että vaikeampaa vaellusmaastoa. Padjelantan kansallispuistossa ja Kebnekaisen alueella maasto on helpompaa ja alueilla on merkittyjä vaellusreittejä siltoineen. Sarek sen sijaan on vaativa kohde. Muddus-kansallispuisto tarjoaa aarnimetsiä ja soita.

Voinko osallistua SOOPAn syysvaellukselle?

Voit lähteä mukaan vaellukselle, vaikka et olisi aiemmin ollut mukana SOOPAn toiminnassa tai partiossa. Aiempi vaelluskokemuskaan ei ole välttämätöntä ja moni onkin aloittanut vaellusharrastuksensa SOOPAn reissuilla. Varsinkin ensimmäistä kertaa vastaavalle vaellukselle tai SOOPAn reissulle mukaan lähtevien kannattaa tutustua yleisiin retkiohjeisiin ennen lähtöä. Ohjeisiin on koottu muun muassa vinkkejä ryhmässä vaeltamisesta, pakkaamisesta ja varusteista sekä tietoa mahdollisista ongelmatilanteista vaelluksella ja niiden ratkaisemisesta. Myös kokeneemmille vaeltajille ohjeistus saattaa antaa uusia ideoita miellyttävämmän vaelluksen toteuttamiseen.

Vaellus vaatii kohtuullista fyysistä kuntoa. Jos sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä omasta kuntotasostasi, voit tehdä jonkin kuntotestin arvioidaksesi kuntoasi vaellusta varten. Kunnon testaaminen ei ole välttämätöntä, mutta ryhmäsi vaelluksesta tulee huomattavasti mielekkäämpi, kun se koostuu henkilöistä, joiden kuntotaso on suunnilleen sama. Sopivia kuntotestejä voit katsella esimerkiksi sivuilta Huippukuntoon.fi ja yths.fi. Jos suoritat jonkin kuntotestin, kirjaa testin nimi ja tulos ilmoittautumislomakkeen Fyysinen kunto -kohtaan.

Ryhmät, varusteet ja vaellusruoka

Vaelluksen ajaksi jakaudutaan pieniin, noin 2-6 hengen ryhmiin, jotka liikkuvat maastossa itsenäisesti. Vaellukselle ilmoittautuneet jaetaan ryhmiin pääasiassa kuntotason mukaan ja jokaiseen ryhmään sijoitetaan myös yksi tai useampi kokeneempi vaeltaja. Osallistujien muut vaellukseen liittyvät toiveet otetaan huomioon ryhmäjaossa mahdollisuuksien mukaan. Jokaiselle ryhmälle nimetään lisäksi ryhmänjohtaja, joka on yleensä aiemmin SOOPAn vaelluksilla mukana ollut tai muuten kokeneempi vaeltaja. Ryhmänjohtajan tehtävänä on pääasiassa hoitaa ryhmän ja vaelluksen järjestäjien välinen yhteydenpito ennen vaellusta sekä varmistaa ennen lähtöä, että ryhmällä on kaikki tarvittavat ryhmäkohtaiset varusteet.

Vaelluksella tarkoitukseen ja vaihteleviin sääoloihin soveltuvat varusteet ovat tärkeät. Katso ohjeellinen varustelista syysvaellukselle. Listassa mainittujen ryhmäkohtaisten varusteiden omistaminen ei ole välttämätöntä, sillä ryhmät muodostetaan siten, ettei yhteisiä varusteita jää puuttumaan. Vaelluksella yövytään teltoissa ja tätä varten SOOPAlla on kymmenkunta vaellustelttaa, joita lainataan vaellusryhmille ilmaiseksi. Elokuun lopulla voi olla jo pakkasöitä, joten makuupussin ja -alustojen tulee olla riittävän lämpimät teltassa yöpymiseen.

Ruoanlaittoa varten vaellusryhmä jakautuu pienempiin ruokaryhmiin. Ne ovat yleensä kahden hengen ryhmiä ja yhtä ruokaryhmää kohti on yksi keitin. Vaelluksella tarvitaan joka päivä aamupala, lounas ja päivällinen sekä välipaloja. Ruokaryhmät sopivat vaellusruoasta itsenäisesti. Katso lisäohjeita vaellusruoasta.

Vaelluskokous osallistujille ennen lähtöä

Ilmoittautumisajan päätyttyä ennen vaellukselle lähtöä osallistujille pidetään vaelluskokous. Kokouksen tarkoituksena on, että ryhmäläiset pääsevät tapaamaan toisiaan ennen vaellusta. Myös vaelluksen järjestäjät ovat paikalla kokouksessa, ja heiltä voi kysyä lisää vaelluksen käytännön järjestelyistä. Kokouksessa vaellusryhmien on hyvä sopia myös ruokaryhmistä, reitistä ja ryhmäkohtaisista varusteista – opastusta näihin asioihin saa tarvittaessa vaelluksen järjestäjiltä. Jos et pääse vaelluskokoukseen, ole yhteydessä ryhmääsi ja ryhmänjohtajaasi, jotta pysyt kärryillä siitä mitä kokouksessa on sovittu. Jos ryhmä ei päätä yhdessä sovittavista asioista vaelluskokouksessa, on ryhmänjohtajan vastuulla, että ne tulevat hoidettua ennen vaellukselle lähtöä. Lisäksi vaelluskokous on erinomainen paikka kokemattomammille vaeltajille kysyä mieltä askarruttavista asioista ryhmältä tai muilta kokeneemmilta vaeltajilta.

Vaelluskokous pidetään elokuussa Linnanmaalla joko lauantaina 2.8. klo 12, sunnuntaina 10.8. klo 15 tai torstaina 14.8. klo 17, sopivin ajankohta sovitaan osallistujien kesken myöhemmin.

Vaellukselle lähtö ja aikataulu

Matkaan lähdetään todennäköisesti tilausajobussilla. Lähtöpäivänä lauantaiaamuna 23.8. bussin kyytiin pääsee Oulun linja-autoasemalta, Tuirasta Merikoskenkadulta sekä Linnanmaalta T2-oven edustan bussipysäkiltä. Lähtö on noin kello 6 aamulla Linnanmaalta. Lähtöaika linja-autoasemalta sovitetaan tarvittaessa etelästä tulevan aamujunan mukaan. Paluupäivänä 30.8. Ouluun saavutaan alkuillasta/illasta. Bussista voi jäädä pois samoissa paikoissa kuin lähtöpäivänä.

Vaelluksen paluupäivälle ennen pitkää kotimatkaa on varattu sauna ja lounasruokailu, jotka kuuluvat vaelluksen hintaan. Peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet voi jättää vaelluksen ajaksi bussiin.

Vaelluksen hinta ja maksut

Vaelluksen hinta on 80 euroa. Hintaan kuuluvat kartat, matkat sekä sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi. Vakuutus ei sisälly hintaan, joten jokaisen lähtijän tulee huolehtia siitä itse. SOOPAn jäsen- tai kannatusjäsenmaksu vuodelle 2014 tulee olla maksettuna vaellukselle osallistuttaessa. Jäsenmaksu vuodelle 2014 on noin 7 euroa jäsentyypistä riippuen. Katso SOOPAan liittyminen sekä jäsenmaksun maksuohjeet.

Kaikki vaellukseen liittyvät maksut maksetaan SOOPA ry:n pankkitilille.

IBAN: FI72 574136 20057718
Viite: 11565
Summa: 80 euroa + SOOPAn jäsen- tai kannatusjäsenmaksu vuodelle 2014

Vaellus ja jäsen-/kannatusjäsenmaksut tulee olla maksettuna viimeistään viimeisenä ilmoittautumispäivänä 20.7.2014. Ilmoittautumistasi ei oteta huomioon, jos et ole maksanut maksuja ajoissa.

Mikäli vaellus joudutaan perumaan osallistujien vähäisyyden takia, palautetaan jo maksetut osallistumismaksut sekä halutessasi myös SOOPAn jäsen-/kannatusjäsenmaksu, ellet ole osallistunut / osallistumassa muuhun toimintaan vuoden 2014 aikana.

Jos joudut perumaan vaellukselle osallistumisesi sairastumisen vuoksi, voit jättää kirjallisen pyynnön vaellus- ja jäsenmaksun palautuksesta vaelluksen järjestäjille (soopa.vaeltaa(at)gmail.com), jotka välittävät sen SOOPAn hallitukselle.

Ilmoittautuminen

Vaellukselle ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 20.7.2014 klo 23:59. Mukaan mahtuu noin 50 nopeinta ilmoittautujaa. SOOPAn jäsenillä on etuoikeus paikkoihin kannatusjäseniin nähden.

Jos bussissa on tilaa, viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen voi vielä jälki-ilmoittautua ottamalla yhteyttä vaelluksen järjestäjiin (soopa.vaeltaa(at)gmail.com). Jälki-ilmoittautumisesta peritään 15 euron lisämaksu, joka tulee maksaa ilmoittautumisen yhteydessä.

SOOPAlla on oikeus evätä henkilön osallistuminen vaellukselle, mikäli katsotaan, että henkilö on vaaraksi itselleen ja/tai muulle ryhmälle. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi riittämätön kuntotaso tai terveydentila. Eväystilanteen sattuessa vaelluksen maksut palautetaan henkilölle.

SOOPAn tapahtumat ovat päihteettömiä.

Vaelluksen järjestäjien yhteystiedot

Lisätietoja vaellukseen liittyvistä asioista saat ottamalla yhteyttä vaelluksen järjestäjiin:
soopa.vaeltaa(at)gmail.com

Tervetuloa mukaan vaellukselle,
toivottaa Syysparttio

By

Easter hike info

Info for the upcoming Easter hike was on past week. There was a good amount of participants at the info and many good questions about the hike. If you missed the info, you can get the slides presented there from this link.

There are quite many registered to the hike, but there are still plenty of space. If you have any questions about the hike, you can send mail to the SOOPA’s Easter Hike Team at paasiasparttio (at) lists.oulu.fi The registration for the hike is open until end of March. For more info about the hike, see the previous hike post.

With greatings from SOOPAs Easter Hike Team!

By

Pääsiäisvaellus 2014 / Easter Hike 2014

Aurinkoisia hankia ja korkeita vuoria – hyvää seuraa ja vauhdikkaita laskuja unohtamatta!

Tule mukaan Oulun yliopiston partiolippukunta SOOPAn pääsiäisvaellukselle Ruotsin Abiskoon! Vaellukselle lähdetään Oulusta torstaina 17.4 illalla ja takaisin palataan keskiviikkoiltana 23.4.

Vaellukselle osallistuminen ei edellytä partiotaustaa, vaelluskokemusta tai entuudestaan tuttuja kavereita. Vaeltaminen tapahtuu noin 6 hengen ryhmissä.

Osallistujien ei ole myöskään välttämätöntä omistaa esimerkiksi telttaa tai retkikeitintä, vaan ryhmät muodostetaan siten, että yhteisiä varusteita ei jää puuttumaan. Suksia on mahdollista vuokrata esim. SOOPAlta. Jonkinlainen hiihtokokemus sen sijaan on käytännössä välttämätön. Lumitilanteesta riippuen vaelluksella saatetaan liikkua myös jalan.

Vaelluksesta järjestetään tarkempi infotilaisuus Kololla 18.3 klo 17.

Ennen vaellusta pidetään vaelluskokous, jossa tutustutaan omaan vaellusryhmään, päätetään reiteistä ja selvitetään loput käytännön asiat.

Vaelluksen hinta on 75 euroa. Lisäksi SOOPAn jäsenmaksu (noin 7 euroa jäsentyypistä riippuen) tulee olla maksettuna.

Hintaan sisältyvät kuljetukset, vaelluskartta sekä sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi. Vaellusruoka ja retkikeitinten polttoaineet eivät sisälly hintaan, vaan vaellusryhmät hankkivat ne itse. Jokainen vaeltaja huolehtii itse myös omasta vakuutusturvastaan. SOOPAn tapahtumat ovat päihteettömiä.

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa: http://goo.gl/yv5cri. Myös vaellusken maksut tulee olla maksettuna tähän mennessä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 1.4.

Terveisin SOOPA ry:n pääsiäsparttio

Lisätietoja:
Pääsiäisvaellus
paasiasparttio at lists.oulu.fi

——————————–

Sunshine, snow and high summits, great hiking company and unforgettable downhill skiing!

This year SOOPA’s (University of Oulu scout troop) traditional Easter Hike will go to Abisko (Sweden) – and we invite you to join us on this great hike! We start for the hike from Oulu on Thursday evening, April 17th and will be back in Oulu on the following Wednesday evening April 23rd.

We will hike in groups of about six people, the groups will be assigned according to skill, desired hiking distances etc., so there should be a group for everybody, beginners as well as experienced hikers.

Everybody is welcome to join our hike. You don’t need to have any Scouting background, nor is it essential that you have winter hiked before (you should know how to ski though), and you don’t need to know people beforehand – you will get to know your group well during the hike. Depending on the snow depth, the hike might be on foot or skies. If you do not own all the hiking equipment yourself, that is not a problem either, as SOOPA or other group members can provide e.g. tents or cooking stoves and rent skies.

There will be an informative meeting on March 18th at 17.00 to provide you with some general information about the hike and to answer possible questions. The meeting is held at SOOPA’s ”kolo”, in the basements near the door 2T.

There will be a meeting before the hike where you will meet your fellow group members, decide on the route which you want to take and get answers to any other burning questions.

The costs for the trip are 75 €, moreover you will have to pay a SOOPA member fee of 7€. The price includes transport, copies of maps of the hiking area as well as sauna and a farewell meal on the return day of the hike. Meals for the actual hike as well as fuel for stoves is not included and must be purchased by the groups themselves. Moreover, everybody should have their own insurance for the trip. SOOPAs events are alcohol free.

Deadline for signing up is April 1st, so please sign up here http://goo.gl/yv5cri. This is also when all the payments for the hike are due.

With greatings from SOOPAs Easter Hike Team!

For more information contact:
SOOPAs Easter Hike Team at paasiasparttio (at) lists.oulu.fi
Or take a look at SOOPAs web pages.

By

Kaamosvaellus 2014 Kilpisjärvelle

SOOPAn vuosi alkoi reippaasti kaamosvaelluksella, joka tänävuonna suuntautui Kilpisjärven suunnalle, Käsivarren erämaa-alueelle. Vaellus meni hyvin, vaikka välillä heikko sää haastoi vaeltajia tuulen ja sumun voimalla. Lumitilanne alueella oli hyvä, mutta toki tunturissa tuuli oli puhaltanut nietokset koviksi valkeiksi tasangoiksi. Vaelluksella saimme kuitenkin myös nauttia kauniista päivästä tunturissa ja yhtenä iltana taivaalla näkyi linnunrata ja heikosti revontulia. Lumisten tunturien lisäksi matkan varrella näimme toki paljon poroja sekä mm. ketun ja kiirunan jälkiä. Ja paluumatkalla sauna ja ruoka maittoivat Harrinnivan matkailukeskuksella.

Tulevia vaelluksia innolla odottaen
-Eero

By

Sivujen käyttöönotto kesken

Hei. Nämä SOOPAn uudet sivut eivät ole vielä valmiit!

Edelliset sivut palvelevat vanhaan tapaan osoitteessa: http://www.student.oulu.fi/~rysoopa

Tietoa tapahtumista saat myös sähköpostilistalta lists.oulu.fi/mailman/listinfo/soopa.

By

Syysvaellus 2013 Stabbursdaleniin

Ensimmäistä kertaa SOOPAn reissulla? Lue tämä.

Oulun yliopiston partiolippukunnan SOOPAn perinteinen syysvaellus suuntautuu tällä kertaa Finnmarkiin, Stabbursdalenin kansallispuistoon Pohjois-Norjaan. Matkan varrelle jäävät Suomen puolelle Muotka- ja Paistunturien erämaa-alueet sekä Kevon luonnonpuisto, joihin voi myös halutessaan jäädä vaeltamaan. Vaellukselle lähdetään Oulusta lauantaina 17. elokuuta aikaisin aamusta, ja paluu on seuraavana lauantaina illalla 24. elokuuta.

SOOPAn syysvaellus on viikon mittainen vaellus haastavissa tunturimaisemissa. Voit lähteä mukaan vaellukselle, vaikka et olisi aiemmin ollut mukana SOOPAssa tai partiossa. Aiempi vaelluskokemuskaan ei ole välttämätöntä, sillä vaelluksella liikutaan maastossa noin kuuden hengen ryhmissä. Ryhmien muodostuksessa otetaan huomioon osallistujien kuntotaso sekä muut vaellukseen liittyvät toiveet mahdollisuuksien mukaan. Ryhmät pyritään muodostamaan siten, että jokaisessa ryhmässä on mukana myös kokeneita vaeltajia.

Vaelluksella liikutaan jalan ja ryhmästä riippuen matkaa kertyy viikossa noin 50 kilometristä reiluun sataan kilometriin. Osa vaelluspäivistä voi olla kevyempiä lepopäiviä ja jonakin päivänä voi käydä päiväretkellä vaikkapa lähitunturin huipulla.

Vaelluksella tarkoitukseen ja vaihteleviin sääoloihin soveltuvat varusteet ovat tärkeät. Katso ohjeellinen varustelista syysvaellukselle. Listassa mainittujen ryhmäkohtaisten varusteiden omistaminen ei ole välttämätöntä, sillä ryhmät muodostetaan siten, ettei yhteisiä varusteita jää puuttumaan. Vaelluksella yövytään teltoissa. Elokuun lopulla voi olla jo pakkasöitä, joten yöpymisvarusteiden tulee olla hyvät. SOOPAlla on kymmenkunta vaellustelttaa, joita lainataan vaellusryhmille ilmaiseksi.

Ruoanlaittoa varten vaellusryhmä jakautuu pienempiin ruokaryhmiin. Ne ovat yleensä kahden hengen ryhmiä ja yhtä ruokaryhmää kohti on yksi keitin. Vaelluksella tarvitaan joka päivä aamupala, lounas ja päivällinen. Ruokaryhmät sopivat vaellusruoasta itsenäisesti. Katso lisäohjeita vaellusruoasta.

Keväällä ennen kesälomien alkamista järjestetään syysvaellusinfo, jossa esitellään vaelluskohde, kerrotaan syksyllä vaeltamisesta sekä infotaan varusteista ja turvallisuudesta vaelluksella. Paikalla on kokeneita vaeltajia, joilta voi kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Info pidetään to 18.4. klo 16:00 SOOPAn Kololla.

Ennen reissuun lähtöä osallistujille pidetään myös vaelluskokous, jossa pääsee etukäteen tutustumaan oman vaellusryhmän muihin jäseniin. Siellä myös sovitaan vaelluksen käytännön järjestelyistä, kuten ryhmien reiteistä sekä ryhmäkohtaisista varusteista ja ruokaryhmistä. Kokous pidetään lauantaina 27.7. Linnanmaalla, kellonaika ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.

Matkaan lähdetään todennäköisesti tilausajobussilla. Lähtöpäivänä lauantaiaamuna 17.8. bussin kyytiin pääsee Oulun linja-autoasemalta, Tuirasta Merikoskenkadulta sekä Linnanmaalta T2-oven edustan bussipysäkiltä. Tarkat kellonajat ilmoitetaan myöhemmin. Lähtöaika linja-autoasemalta sovitetaan tarvittaessa etelästä tulevan aamujunan mukaan. Paluupäivänä 24.8. bussista voi jäädä pois samoissa paikoissa.

Reissun hinta on 80-100 euroa. Noin puolet vaelluksen hinnasta, 40 euroa, tulee maksaa ilmoittautumisen yhteydessä. Hintaan kuuluvat kartat, matkat sekä sauna ja ruokailu vaelluksen päätteeksi. Vakuutus ei sisälly hintaan, joten jokaisen lähtijän tulee huolehtia siitä itse. SOOPAn jäsen- tai kannatusjäsenmaksu vuodelle 2013 tulee olla maksettuna vaellukselle osallistuttaessa.

Ilmoittautuminen

Vaellukselle ilmoittaudutaan sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on tiistai 12.7.2012 klo 23:59. Mukaan mahtuu noin 50 nopeinta ilmoittautujaa. SOOPAn jäsenillä on etuoikeus paikkoihin kannatusjäseniin nähden.

Jos bussissa on tilaa, viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen voi vielä jälki-ilmoittautua ottamalla yhteyttä Katharinaan (katy_palmer (at) yahoo.com). Jälki-ilmoittautumisesta peritään 15 euron lisämaksu, joka tulee maksaa ilmoittautumisen yhteydessä.

Maksut

Kaikki vaellukseen liittyvät maksut maksetaan SOOPA ry:n pankkitilille.

IBAN: FI72 574136 20057718
Viite: 11565

Vaellus maksetaan kahdessa osassa:

1) Kaikkien ilmoittautuneiden tulee maksaa 40 euroa vaelluksen kokonaishinnasta viimeiseen ilmoittatumispäivään (12.7.2012) mennessä. Jos joudut perumaan vaellukselle osallistumisesi, tätä ilmoittautumismaksua ei palauteta ilman hyvää syytä (esim. sairastuminen). Ilmoittautumistasi ei oteta huomioon, jos et ole maksanut ilmoittautumismaksua ajoissa.

2) Loput 40-60 euroa vaelluksen hinnasta tulee maksaa viimeistään viikko ennen vaellukselle lähtöä. Vaelluksen lopullinen hinta ilmoitetaan ilmoittautumisajan päätyttyä.

Lisäksi vaellukselle osallistujien tulee olla SOOPAn jäseniä tai kannatusjäseniä. Jäsenmaksu vuodelle 2013 on noin 7 euroa jäsentyypistä riippuen. Katso SOOPAan liittyminen sekä jäsenmaksun maksuohjeet.

Mikäli vaellus joudutaan perumaan osallistujien vähäisyyden takia, palautetaan jo maksetut osallistumismaksut sekä halutessasi myös SOOPAn jäsen-/kannatusjäsenmaksu, ellet ole osallistumassa muuhun toimintaan.

Tervetuloa mukaan vaellukselle!

Syysparttion puolesta
Katharina Palmer (katy_palmer (at) yahoo.com)